Ennen pitkää häntä kuitenkin uudestaan tarvittiin valtiollisessa puolustustyössä. Lokakuun 7 p:nä 1909 oli eräässä julistuskirjassa säädetty, että Suomi oli, kunnes sotilaskysymys lopullisesti ratkaistaisiin, vapautettu suorittamasta asevelvollisuutta, mutta velvollinen vuosittain Venäjän valtakunnanrahastoon maksamaan julistuskirjassa määrätyn, vuosi vuodelta kohoavan rahasumman. Eduskunta päätti kieltäytyä suostumasta laittomasti säädettyyn apumaksuun ja vaatia sotilaskysymyksen ratkaisemista laillista tietä. Seuraus oli että eduskunta hajoitettiin.
Marraskuussa 1909 antoi komitea edellä mainitun, venäläisellä taholla laaditun ehdotuksen Suomea koskevain, yleisvaltakunnallista laatua olevain lakien säätämisestä. Samaan aikaan erosi kenraalikuvernööri Böckmann, joka valmistavan neuvottelukunnan jäsenenä oli, Suomen erikoiseen lainsäädäntöön viitaten, liittänyt ehdotukseen vastalauseen. Hänen seuraajakseen nimitettiin kenraaliluutnantti Seyn. Senaatin kokoonpano muutettiin samalla kertaa sellaiseksi, että talousosaston jäseniksi tuli Suomen yhteiskunnallisiin oloihin tuiki perehtymättömiä ja katsomukseltaan aivan venäläisvirkavaltaisia henkilöitä.
Alussa vuotta 1910 antoivat lukuisat englantilaiset, belgialaiset, saksalaiset, ranskalaiset ja hollantilaiset oikeusoppineet paheksuvia lausuntoja Suomea kohtaan noudatetusta venäläistyttämispolitiikasta. Mechelin lienee ollut apuna lausuntojen aikaansaamisessa ja sitä varten tehnyt matkan Lontooseen.
Häntä kehotettiin asettumaan ehdokkaaksi tulossa olevissa eduskuntavaaleissa. Hän epäröi kauan ikänsä ja kivulloisuutensa takia, mutta antoi viimein suostumuksensa. "Sisäinen ääni", hän kirjoittaa, "sanoo minulle, etten menettelisi oikein, jos kieltäisin antamasta apuani ensi eduskunnan suoritettavana oleviin tehtäviin". Ruotsalaisen puolueen Uudenmaan läänin vaalipiirin ehdokkaaksi asettamana hänet valittiin maaliskuun alussa 1910 kokoontuvaan yksikamariin, tuli perustuslakivaliokuntaan, valittiin sen puheenjohtajaksi ja laati taaskin enimmältä osalta sen mietinnöt. Tällä ja seuraavilla istuntokausilla, joihin hän otti osaa, oli hän eduskunnan vanhin jäsen ja sai ikäpuhemiehenä avata ensimäisen istunnon. Syksyllä 1913 hän kieltäytyi uudesta vaalista.
Ehdotus Suomea koskevista yleisvaltakunnallista merkitystä olevista laeista annettiin keväällä 1910 duuman käsiteltäväksi ja hyväksyttiin siellä samoin kuin valtakunnanneuvostossakin, vapaamielisten ainesten vastustuksesta huolimatta, minkä jälkeen se korkeimmassa paikassa vahvistettiin kesäkuun 17/30 p:nä s.v. Suomen eduskunta menetti siten useilla lainsäädännön aloilla oikeutensa lainsäätämiseen, ja sai tehtäväkseen ainoastaan antaa lausuntoja, vaikka lait säädetään oleviksi voimassa Suomessa. Ainoastaan ne lait ja asetukset, jotka koskevat "yksinomaan" Suomen sisäisiä oloja, säädetään ja julkaistaan Suomen lainsäädäntöjärjestyksessä. Mutta mitkä asiat "yksinomaan" koskevat maamme sisäisiä oloja, sen ratkaisevat Venäjän viranomaiset.
Sen johdosta että tekeillä olevasta valtakunnanlaista oli vaadittu Suomen eduskunnan lausuntoa, oli tämä toukokuussa 1910 antanut vastauksen, jossa kumottiin lain pohjana olleet teoriat. Tämä vastaus on epäilemättä pääasiallisesti Mechelinin kynästä lähtenyt. Kun laki siitä huolimatta vahvistettiin ja eduskunta sen säännösten mukaisesti sai kehotuksen valita jäseniä valtakunnanneuvostoon ja valtakunnanduumaan sekä antaa lausunnon parista lakiehdotuksesta, lausui puhemies Svinhufvud täysi-istunnossa syyskuun 26 p:nä, ettei hän voinut esittää näitä asioita, ne kun perustuivat valtakunnanlainsäädäntöön, jolla ei ollut lainvoimaa Suomessa. Eduskunta hyväksyi yksimielisesti puhemiehen menettelyn, jolloin Mechelinkin käytti puheenvuoroa laajasti esittäen, miksi tämä eduskunnan kanta, kieltäytyminen ensinkään puuttumasta puheenalaisiin asioihin, oli ainoa oikea.
Sen ohessa eduskunta teki erityisen esityksen hallitsijalle anoen, että hän pitäisi voimassa perustuslakien pyhyyden ja määräisi peruutettaviksi erinäiset perustuslaista poikkeavat hallituksen toimenpiteet. Eduskunta hajoitettiin tämän johdosta.
Mechelin ei kuitenkaan herennyt vastustamasta uutta valtakunnanlakia, vaan julkaisi saman vuoden loppupuolella uuden, lähes 10 painoarkin kokoisen Venäläinen laki kesäkuun 17(30) p:ltä 1910 nimisen lentokirjasen ruotsiksi, suomeksi ja venäjäksi. Asiantuntevalla taholla on lausuttu, että "murhaavampi arvostelu on tuskin koskaan tullut minkään lainsäädäntötuotteen osaksi" [R.A. Wrede, Muistopuhe L. Mechelinistä s. 13]. Siinä todistellaan, että valtakunnanlainsäädännön alaan on luettu lakiryhmiä, jotka todellisuudessa eivät ensinkään koske Venäjän etuja. Sitä vastoin on Suomelle säätävä lakeja kansaneduskunta, jolle on jokseenkin yhdentekevää, ovatko lait hyödyksi vai vahingoksi niille, joiden on niitä noudatettava. Niinikään osottaa Mechelin, että on väärin vedottu Venäjän 1906 vuoden perustuslakiin, jonka 2 § nimenomaan tunnustaa, että suuriruhtinaanmaata sisäisissä asioissaan hallitaan erityisten laitosten avulla erikoisen lainsäädännön perusteella, lain tekemättä eroa yksinomaan sisäisten ja muiden sisäisten asiain välillä. Uusi laki asettaa vallan oikeuden edelle sekä saattaa Venäjän ja Suomen väliset suhteet alituisten riitain esineeksi.
Alussa vuotta 1911 toimitetuissa uusissa vaaleissa, joiden tuloksena oli kokoonpanoltaan miltei samanlainen eduskunta kuin hajoitettu edeltäjänsä, suostui Mechelin uudestaan ottamaan vastaan edustajantoimen. Vuosina 1911 ja 1912 hän oli valtiovarainvaliokunnan sekä 1913 uudestaan perustuslaki- ja adressivaliokunnan puheenjohtajana. Näilläkin valtiopäivillä hänellä oli johtava asema maamme oikeuksien puolustustyössä. Vuonna 1911 eduskunnalle annettu valtion raha-asioita koskeva esitys oli laadittu perustuslakiemme vastaisella tavalla sikäli, että hallitus oli tehnyt eron valtiorahaston ja suostuntarahaston välillä sekä kieltänyt eduskunnalta oikeuden lausua mieltänsä ensinmainitun rahaston menoista. Hallitus tahtoi tällä keinoin muun muassa turvata laittoman sotilasapumaksun suorittamisen. Mechelin kävi vastustamaan tätä hallituksen laitonta toimenpidettä ja koetti saada budjetin siten laadituksi, että eduskunta, hyväksymättä sotilasapumaksua, voisi turvata sivistystarkoituksiin meneväin määrärahain suorittamisen [R.A. Wrede, Muistopuhe L. Mechelinistä s. 26]. Tammikuun 20 (helmikuun 2) p:nä 1912 annetun n.s. "yhdenvertaisuuslain" johdosta, joka koski "muiden Venäjän alamaisten saattamista oikeuksiinsa nähden Suomen kansalaisten vertaisiksi" ja jota, perustuslainvastaisessa järjestyksessä syntyneenä, ei voitu pitää lakina Suomessa, antoi eduskunta adressin muodossa vastalauseen. Samoin se pani vastalauseen saman vuoden helmikuussa annettua säännöstä vastaan, jolla Suomen luotsilaitos kokonaan alistettiin Venäjän meriministeriön alaiseksi ja lakkasi olemasta suomalainen laitos. Nämä lausunnot, jotka eduskunta antoi, samalla ilmoittaen olevansa valmis myötävaikuttamaan valtakunnan etuja tarkoittavain lainsäädäntötoimenpiteiden aikaansaamiseksi, mikäli ne olivat Suomen valtiosääntöön soveltuvia, olivat suurelta osalta Mechelinin laatimia.
1911 vuoden eduskunnan käsiteltävänä oli myös kysymys siviliavioliiton käytäntöön ottamisesta, jonka uudistuksen aikaansaamiseksi lainsäädäntötietä Mechelin itse jälkimäisenä senaattorikautenaan oli tehnyt alotteen ja josta asiasta v. 1911 oli uudestaan tehty eduskunnassa anomus. Eri mieliä ilmeni, muutamat kun tahtoivat siviliavioliiton säädettäväksi kaikille avioliittoon aikoville pakolliseksi, toiset valinnaiseksi eli kirkolliseen vihkimiseen vaihdettavaksi. Uskollisena vapaamieliselle katsantotavalleen, jonka mukaan vapaus oli pakkoa parempi, kannatti Mechelin jälkimäistä vaihtoehdotusta.