Tänä tärkeänä hetkenä, jolloin täytät 15 vuotta, en voi antaa sinulle parempaa muistolahjaa kuin tämän:
Liikutetuin mielin kiitän Jumalaa, että hän on antanut minulle sinut. Sinä olet ollut minulle sydämellisen rakas poika. Milloinkaan et ole tuottanut minulle huolta, paitsi kun sairastuit, tai kun ajattelin, etten kenties voisi tarpeeksi huolehtia sinun tulevaisuudestasi. Olen vakuutettu sielusi ja sydämesi puhtaudesta. Jumala on suonut sinulle runsaat luonnonlahjat, ja sinä olet tähän asti rehellisesti, ahkerasti ja miltei kaikin puolin parhaalla menestyksellä kehittänyt niitä. Sinä ansaitset kiitosta ja tunnustusta pyrkimyksistäsi. Olen varma siitä, että edelleenkin jatkat näin — ilman itserakkautta, ilman itsekylläistä uskoa omaan täydellisyyteen. Olkoon aina vaatimaton sävyisyys sinulle ominaista. Mutta esiinny miehuullisesti siinä, missä totuuden ja velvollisuuden tunto kaipaa ääntäsi. Multum didicit, qui tacere, plus qui dicere didicit. [Paljon on se oppinut, joka oppi vaikenemaan, enemmin se joka oppi puhumaan.] Opi niin kauan kuin elämääsi kestää. Tule oppineeksi, tule viisaaksi, mutta älä silti laiminlyö kaunotaiteita ja sivistyneen, jalostavan seuraelämän iloja. Kehitä itseäsi ihmisenä kaikinpuolisesti hyvässä, — niin ei sinulta enää riitä aikaa eikä halua pahaan. Siten olet joka päivä varmasti edistyvä maallisen onnen ja ikuisen elämän tiellä ja aina tekevä onnellisiksi hellät vanhempasi, joiden korkein, hartain toivomus maallisessa elämässään on lastensa menestys. Onneksi olkoon! Älä unohda hyvää, kunnianarvoisaa isoisääsi! Kaikki tämä täydestä, rakastavasta sydämestä
isäsi.'
Sotakesä 1854 vietettiin taas professori Sahlbergin luona, joka oli kutsunut Mechelinin perheen Uuteenkartanoonsa turvaan sodan häiriöiltä. Seuraavana kesänä 1855 vihollisten sotalaivoja taas liikuskeli Suomenlahdella, ja todellakin sattui heinäkuun 20 p:nä, että ranskalaisia sotalaivoja lähestyi rannikkoa Haminan seutuvilla pari tuntia pommittaen sikäläisiä venäläisiä rantapattereita, jotka vastasivat tuleen. Perhe oli silloin huvilassaan Malinassa, ja nuoret katselivat kalliolta laukausten vaihtoa sekä näkivät, miten haavoittuneita venäläisiä ja suomalaisia sotilaita vietiin sairaalaan.
Toivomus, jonka isä edellä esitetyssä kirjeessään oli lausunut 15-vuotiaalle pojalleen, ettei tämän tulisi vähäksyä sitä hyötyä, minkä sivistynyt ja jalostava seuraelämä tarjosi hänen kehitykselleen, ei suinkaan jäänyt täyttämättä. Haminan seuraelämä oli näihin aikoihin sangen hienoa ja sivistynyttä. Huvituksina olivat tanssi, musiikki ja seuranäytännöt. Sikäläisen seurapiirin keskipisteenä oli humaani ja hyväntahtoinen kenraali, vapaaherra J. Reinhold Munck, joka oli kadettikoulun johtajana vuosina 1843-1855, sekä hänen perheensä. Vapaaherra Munck, joka aikaisemmin palvellessaan Venäjän pääkaupungissa oli hyvin perehtynyt sikäläisten ylhäisten piirien elämään, tahtoi suomalaisia kadetteja kasvatettavaksi seurustelutaitoisiksi ja kykeneviksi esiintymään ei vain kasarmissa ja sotilasrivin edessä, vaan salongeissakin. Usein pantiin senvuoksi toimeen kutsuja ja tanssiaisia, joihin nuorisoa pyydettiin karkeloimaan kadettikoulun juhlasalissa. Tietysti sai Leo Mechelinkin oppilaitoksen opettajan poikana usein ottaa osaa näihin seurahuveihin. Vaikka isä olikin määrännyt hänet toiselle kuin sotilasuralle, sai hän läheisiä ystäviä nuorten kadettien joukosta, niistä sellaisiakin, jotka myöhemmin kohosivat varsin huomattavaan asemaan maassamme. Näitä olivat esim. Waldemar von Daehn, josta tuli kenraali, senaattori ja Suomen ministerivaltiosihteeri, sekä Johan Galindo, sittemmin aatelinperimyksen nojalla vapaaherra Cronstedt, tunnettu taitavana finanssimiehenä, Suomen suurimman yksityispankin, Yhdyspankin johtajana. Mechelinin nuoruudenystäviä oli myös Robert Lagerborg, joka suoritti kadettikoulun kurssin ja v. 1854 alotti sotilasuransa, minkä hän kuitenkin pian jätti siirtyäkseen sanomalehtialalle, jolla Mechelin jälleen tuli hänen kanssaan läheisiin väleihin. Mechelin sai niinmuodoin monenlaisia vaikutelmia kadettikoulun elämästä ja siellä vallitsevasta hengestä. Se ympäristö, jossa hän kasvoi, se seuraelämä, johon hän jo aikaisin otti osaa, kehitti osaltaan hänessä jo kodissa saavutettua maailmanmiehen esiintymistapaa, joka sittemmin aina oli hänelle ominaista ja joka, kun hän sen lisäksi kykeni lausumaan ajatuksensa monella kielellä ja oli ulkomuodoltaan komea, saattoi hänet varsin sopivaksi sivistyneen Europan edessä edustamaan pientä, syrjäistä maataan ja siten hyödyttämään tätä. Haminan seuraelämän vaikutus ei suinkaan heikontanut, vaan pikemmin elähytti nuoren miehen päätöstä koettaa käytettävinään olevilla luonnonlahjoilla hyödyttää isänmaataan. Sillä niiden ulkonaisten muotojen alla, joissa sotilaskorkeakoulun elämä liikkui, kyti aina harras isänmaallinen mieli. Tällä oppilaitoksella katsottiin — ja täydellä syyllä — olevan suuri isänmaallinen merkitys, koska sille oli uskottu upseerien kasvatus, joiden tehtävänä osittain oli johtaa kotimaista sotaväkeämme, osittain Venäjän sotapalveluksessa ylläpitää kansamme hyvää mainetta Venäjällä. Kuten tunnettua oli kenraali Munck palvelusaikanaan siellä saavuttanut silloisen perintöruhtinaan, sittemmin keisari Aleksanteri II:n suuren luottamuksen, joka soi hänelle tilaisuutta monasti hyödyttää isänmaataan.
Tammikuussa 1856 Leo matkusti isänsä kera Helsinkiin suorittamaan ylioppilastutkintoa. Siihen tarvittiin koulutodistus, minkä hän — arvatenkin suoritettuaan yksityistutkinnon — sai Helsingissä silloin toimivan yksityisen n.s. "ylioppilasleipomon" johtajalta, tohtori Robert Lagukselta. Kerrotaan että Leo, levottomana ylioppilastutkinnon tuloksesta, oli miltei sairas. Levottomuus osottautui kuitenkin turhaksi, sillä hän suoritti tutkintonsa loistavasti ja sai korkeimman, "laudatur"-arvosanan 33 äänellä, minkä jälkeen hänet kirjoitettiin historiallis-kielitieteelliseen ylioppilastiedekuntaan valmistautuakseen maisterinarvoa varten. Vastoin vallitsevaa tapaa, jonka mukaan tapahtumaa vietettiin toverikemuilla, hän matkusti samana iltana Haminaan ilahuttamaan omaisiaan uutisella saavuttamastaan ylioppilaslyyrystä. Parin päivän kuluttua hän kuitenkin palasi sieltä yliopistokaupunkiin alottaakseen akateemiset opintonsa.
II LUKU.
1856-1864.
Ylioppilasvuodet. Työ ja huvitukset. Toverielämä ja ystävät. Tilapäisrunoilua. Lainopilliset opinnot. Alkava sanomalehtimiestoiminta. Yleinen valtiollinen kanta.
Mechelinin tullessa ylioppilaaksi vallitsi maassamme varsin toivorikas aika. Edellisenä vuonna oli hallitukseen ryhtynyt keisari Aleksanteri II, jolta meillä odotettiin muuttunutta, vapaamielisempää sisäpolitiikan suuntaa, mikä toive toteutuikin. Maaliskuussa 1856 keisari saapui Helsinkiin m.m. ylioppilaiden tervehtimänä soihtukulkueella ja laululla. Vain paria päivää myöhemmin tehtiin Parisissa rauha, minkä johdosta hallituksen kävi mahdolliseksi häiriintymättä kääntää huolenpitonsa sisäisiin yhteiskuntakysymyksiin. Toiveita alkoi olla valtiopäiväin kokoonkutsumisesta, ja niitä julkituotiin m.m. siinä pontevassa puheessa, minkä professori F.L. Schauman syksyllä 1856 piti yliopiston keisarinkruunauksen johdosta viettämässä juhlassa. Yliopiston hallinnossa oli jo ennen sodan loppua johonkin määrin vapaampi suunta päässyt vallalle kenraali Munckin tultua nimitetyksi sijaiskansleriksi. Edellisen hallituksen vainooma Juhana Vilhelm Snellman nimitettiin filosofisten tieteiden professoriksi, mitkä tieteet olivat jonkin aikaa olleet yliopistosta kokonaan karkoitettuina; ylioppilaiden valvonta kävi vähemmän ankaraksi, univormupakkoa lievennettiin, ylioppilastiedekunnat saivat oikeuden kurinpidollisesti valvoa jäsentensä käytöstä.