"Nyt tuli myös menneenä syksynä se nuori maalaaja tänne ja kun sai kuulla leipojan onnettomuudesta, maalasi hän hänelle taulun, niin kauniin, että kaikki ihmiset seisahtivat sitä katselemaan! Mutta se onkin niin luontiasti maalattu, että oikeen mieli tekee haukkaamaan siitä maalatusta leivästä! Nyt alkoi taas ostajat toinen toisensa perään ilmestyä hänen puotiinsa ja menekki on nyt niin suuri että tuskin kerkiää saada leivotuksi tarpeeksi asti. — Ei kauan sitte tuli maalaaja taas tänne, sillä leipuri odottaa poikaansa kotiin, joka kuleksi ympäri sällinä. Tätä tapaamaan on hän nyt tullut, sillä ne molemmat lieneevät hyvät ystävät. Leipurin poika ei tiedä mitään siitä kuin on tapahtunut; siitä eivät ole hänelle mitään kirjoittaneet; ensin ei isä tahtonut tehdä poikaansa murheelliseksi surkeilla sanomilla, kuin onnettomuus sen kautta ei kuitenkaan olisi tullut autetuksi, — ja onnellaan taas tahtoo ilahuttaa poikaansa vasta kuin tulee kotiin!"
Tarkasti kuunteli sälli kertomusta; kaksi suurta vesipisaretta juoksi hänen päivettyneitä poskiansa myöten. Hän kiitti ystävällisesti vaimoa, joka niin hyväntahtoisesti oli vastanut hänen kysymyksilleen ja lähti käymään hautausmaalta. Yhtäkkiä astui hänen eteensä nuori mies, joka jo vähä ennen oli ilmestynyt paikalle, vaikka ei vaimo ja sälli häntä hoksaneet, — ja ystävät, Julius ja Wille seisovat vastakkain ja syleilivät toinen toistaan.
Willestä oli niin muodoin tullut maalaaja! — Siksi oli Wirtanen havainut hänen kelpaavan ja oli mielellään opettanut tätä erinomaisilla luonnon lahjoilla varustettua poikaa. Nyt oli Wille jo kauan ollut kuuluisa ja monesta teoksestaan saanut sekä rahaa että kunniaa, ja ensimmäisen suuren hinnan, kuin sai eräästä kauniista taulusta, oli käyttänyt muistomerkiksi ikuisesti muistossaan pysyväisten vanhempainsa haudalle.
Tulevana vuotena aikoo hän matkustaa Italian maahan saamaan täällä taideiten kotimaassa vielä enemmän oppia. Hänestä on tullut nuori mies, jota kaikki pitäävät, niinkuin hän hyvin ansaitseekin, kunniassa; Wirtanen rakastaa häntä niinkuin omaa lastansa. Hän on ahkera, innokas ja hänellä on vielä lapsellinen mielensä; äitinsä hurskaita opetuksia ja päätöstänsä, että äidillensä vielä taivaassakin olla iloksi, ei ole unhottanut, ja ei vastakaan ole unhottava, sillä
Mihin uskollisuus juurtuu, siihen kasvaa
Jumalan siunauksesta hedelmä-puu.
End of Project Gutenberg's Suutarin oppi-poika, by Thekla von Gumpert