MERIMIES. Kyllä asia tosi on, mutta minun täytyy nyt mennä kumppaniani hakemaan, jääkää hyvästi! (Hän menee).
Neljäs Kohtaus.
Tiina. Hanna. Sitten Heikki.
HANNA. Voi täti! Miksi uskotte tuon vieraan miehen puhetta? Jospa näkisitte Heikin, kuinka rehellinen muoto hänellä on, silloin varmaankin häntä uskoisitte. (Heikki tulee sisälle). Kas tuossa hän on!
HEIKKI. Ah, tässä nyt olen entisessä kodissani!
TIINA. Olet kyllä, mutta tänne et enään tule niin kauan, kuin minä näissä huoneissa asun. Tulit tänne mielittelemään minun kasvattiani, lasta, jota olen rakastanut niin, kuin omianikin, enkä ymmärrä, kuinka hänen noin sait itseesi mielistymään, mutta mitäpä sinusta tietää, mitä silmänkääntäjän temppuja sinä siellä ulko-mailla olet oppinut. Mutta et niillä pitkälle pääse, nyt tiedän jo, että sinulla Raumalla on toinen morsian.
HEIKKI. Minulla? Kuka teille tuommoista on uskotellut. Raumalla en ole käynyt sitte, kuin täältä läksin, ja Hannaa rakastan enkä ketään muita. Uskokaa minua, tässä entisen kotoni kynnyksellä en valetta puhua saata.
HANNA. Heikki, minä uskon sinua, eikä meitä kukaan eroita!
TIINA. Vai ei? (Sanoen tuimasti Heikille). Menetkö pois täältä pikaa, ennenkuin minunkin silmäni käännät!
HEIKKI. Hyvästi Hanna, kyllä toisemme näemme! (Hän menee).