Kaukana mun tultani on — Tuommoista, hupsu, laulelen, juuri kuin minulla olisi kulta, vaikk'ei olekkaan — ja vaikk'en rakastakkaan. (Tiina tulee, kädessä ämpäri, jossa on vaatteita). Täti! enpä minä vain orpanieni siassa olisi naimisiin mennyt, kun heillä täällä kotona olisi ollut hyvä oltava. Kumma, että tuo kaunis Miinakin otti Mikkolan Matin, joka on varsin mustan-muotoinen ja niin vakava, että tuskin ikänä nauraa. (Molemmat rupeevat pyykkiä hieromaan).
TIINA. Sinä puhut kuin lapsi, mutta tiedä, että minä en olekkaan kasvattanut tyttäriäni niin, että ulkomuotoon olisivat rakastuneet. He ajattelevat: Tavat miehen kaunistaa, vaan ei muoto.
HANNA. Rakkaus! Tuosta rakkauden voimasta aina puhutaan, mutta, täti, mikä rakkaus oikein on? Selvittäkää se nyt minulle.
TIINA. Ole vai, sinä pilkantekiä. Pahoinpa pelkään, että ennen pitkää olet rakastunut. Tuommoiset tyttö-raiskat piankin ovat ilmi tulessa, mutta sen sanon, että älä ensimmäistä ota eikä vielä toistakaan, mutta ota sitte kolmas, jos hän muuten on kelvollinen.
HANNA (hymyillen). Mutta jollen saisi kolmatta, niin jäisin ilman.
TIINA. Hohho, mitä vielä! silloin kuin minä olin hehkeimmälläni, niin kuin sinä nyt, niin kyllä sulhasia oli tarjolla. Kolmannen otin, eikä ollut minulla ikänä katumisen syytä. Minä ja Mikko olimme aina hyvässä sovussa.
HANNA. Mutta Miina orpanani puhui, että eräs akka kerran oli sanonut tädillä olleen sulhasen, joka oli merimies ja kaunis kuin enkeli, mutta hän oli sitte kuollut, ja täti oli häntä murehtinut niin, ett'ei enään tahtonut miestä ottaakkaan. Kuinka mones hän oli?
TIINA (juhlallisesti lausuen ikään kuin itseksensä). Niin hän — Hän oli ensimmäinen. Se rakkaus oli kuin lemmenkukka, joka tuoksuvana, lumipuhtaana päivän kukoistaa, vaan vaipuu sitte kuolemaan.
HANNA. Mutta, täti, enpä minä vain ketään maailmassa niin rakastaisi, että tätini jättäisin. (Taputtaa Tiinaa) En, täti hyvä! Jollette vain väsy minuun ja syökse minua pois maailmaan.
TIINA (pyhkäsee salaa kyyneleen silmistänsä). Sinä tyttö hempukka, kuka sinun maailmaan malttaisi syöstä. Siellä olisit, kuin oksalta varissut lehti, turvatoinna, tuulten viskaamana.