Arvo, joka istui everstin vieressä, sanoi Iirille: »Kerran annoin teille mansikoita tuohitötteröllisen; ehkä nyt sen sijasta saan teiltä noista oksista muutaman?»
»Aivan halusta», sanoi Iiri ja tarjosi muutamia kauniita oksia Arvolle, joka kiinnitti ne napinläpeensä.
Lilli katsahti äkkiä Helviin, joka kyllä ymmärsi, mitä hän tunsi tällä hetkellä.
Vähäinen musta pilvi nousi taivaalle, ja sitä nyt kaikki pelkäsivät, sillä se näytti kovin uhkaavalta; mutta silloin Maija huusi: »Kahvi on valmista!»
Aiottiin juuri ruveta kahville, kun samassa kuului kummallisia ääniä kaurapellolta. Renki-vouti tuli juosten herrasväkensä luo ja sanoi yht'oikoisesti: »Sianporsaat ovat menneet kaurapeltoon, jospa herrat ja röökinät menisivät ajamaan niitä pois; en laskisi väkeä, koska pelkään sateen saavuttavan.» Näin sanottuaan hän juoksi vastausta odottamatta jälleen työhönsä.
Herrasväki rupesi nauramaan, ja Arvo virkkoi: »Hän on noin omituinen aina, mutta kelpo työmies. Tulkaa, pojat, ajamaan niitä pois.»
»Me tulemme mukaan», sanoi Selja ja lähti juoksemaan.
»Mennään mekin», uskalsi Iiri ehdotella Lillille, joka olikin valmis lähtemään. Mutta everstinna huusi:
»Lilli, mitäs ajattelet — mennä nelijalkaisia ajamaan — onko sellaista kuultu?» Mutta Lilli ei enää kuullutkaan varoitusta, hän jo riensi kuten keijukainen pitkin kaurapeltoa, jota hän nyt muiden muassa oli porsaitten lisäksi tullut sotkemaan. Tuon nähtyään vouti parin piian kanssa riensi pellolle ja huusi:
»Tulkaa pois sieltä, ei röökinöistä ole, näemmä, enemmän kuin porsaistakaan.»