»Mitä minä teen? Joka päivä hänelle sanon, etten hänestä huoli, mutta hän tekee kiusaa vain.»
Tämän sanottuaan hän taas riensi leikkaamaan. Kallu palasi sitomia ottamaan ja kulkiessaan luutnantin sivutse hyräili hän ikäänkuin itseksensä, mutta kuitenkin niin ääntevästi, että Aksel sen kuuli:
»Me emme kelpaa kilpailijoiksi korkeille herskapeille ja peille, On niitä kyllin röökinöitä herroille luutnanteille.»
Luutnantti ei ollut Kallun hyräilemistä kuulevinaan. Hän läksi kumppaniensa luo, jotka nauraa hiivistelivät Kallun laulua, ja sanoi Pekolle: »Mennään nyt edemmäksi katsomaan leikkuuväkeä.»
»Vaikka vain. Tule sinäkin, Ahto», vastasi Pekko.
»Kyllä», sanoi Ahto, »mutta mikä nyt on? Koko leikkuuväki seisoo sirpit kädessä eikä leikkaa, ja kaikki sitelijät, nuo poikanulikat ja tytönräppänät, juoksevat tuonne aidan päälle.»
»Katsokaa, tuolla menee Renkalan hääjoukko», sanoi pappilan Hanna.
»Eveliina on täydessä morsiuspuvussa vielä. Pitävät kaksipuoliset häät.
Hänet viedään nyt uuteen kotiin.»
»Kuka siinä ensimmäisenä ajaa?» kysyi vouti.
»Rovasti», vastasi Hanna, »ja sitte morsiuspari, sitte soittajat; katsokaas vain, heillä on pelimannit ja musikantit. Nuo muut ovat häävieraita.»
Hääjoukko ajoi aika vauhtia. Hevosia oli tätä matkaa varten jo viikkokausia jyväväellä tallissa syötetty. Pian he ennättivät Renkalan metsään, joten leikkuuväen ei sopinut heitä nähdä. »Kylästä heitä vielä näkisi», sanoi Mäkipään Kreeta.