»Niin kyllä — minne matkani vie —» vastasi Hely surullisesti. Sitte hän sanoi jäähyväiset ja läksi kotiin.
Kotiin tultuaan pyysi hän, että emäntä antaisi hänelle päästökirjan.
»Menetkö sinä nyt tosiaankin Helsinkiin?» kysyi emäntä.
»Menen.»
»Olisit jäänyt tänne vain.»
»En, se ei sovi, minä olen jo kauan tuumannut tätä matkaa ja nyt minä lähden.»
Emäntä meni toimittamaan Helylle päästötodistusta ja sanoi isännän kamarista palattuaan: »Tässä se nyt on, ja hyväksi se tehtiin.» Ja hyvä se olikin — sellainen kuin kelvollisille palkollisille tavallisesti annetaan. Siinä mainittiin, että hän oli uskollinen ja siivo käytöksessään sekä oli tehnyt työnsä kaikin puolin isäntäväkensä mieliksi.
Hely katsoi paperiliuskaan ja sanoi: »On tämä minulle liiankin hyvä.» Hänellä oli nyt matkaansa varten kaikki, mitä tarvitsi. Muutaman päivän kuluttua hänen jo täytyi jättää syntymäpitäjänsä. Pyhänä hän kävi rippikirkossa ja jumalanpalveluksen jälkeen äitinsä haudalla. Siinä hän itki, itki niin, kuten langennut ihmislapsi, joka tietää, että Kristuksen veri ainoastaan voi hänet puhtaaksi saattaa.
Viimeisenä päivänä, jonka Hely oli kotona, meni hän Martin kanssa lukkarin väelle ja pappilan Hannalle hyvästi-sanomaan. Martti oli päässyt oppilaaksi Mustialaan ja oli nyt myöskin lähtevä pois Seppälästä. Hän siis tahtoi sitä ennen vielä viimeisen kerran tavata morsiantaan.
Lukkari ja matami olivat pahoillaan Helyn lähdöstä, mutta mitä he siihen saattoivat tehdä. Matami vain oli kirjoittanut Iirille asiasta ja käskenyt hänen pitää Leenan vastaiseksi, kunnes saisi sieltä pitäjästä sopivan palvelijan.
»Millä tavoin sinä nyt lähdet Helsinkiin?» kysyi matami Helyltä.