Arvo läksi käymään kotiin päin ajatellen: »Tuo täti minua on aina lellitellyt, mutta toisaalta hänen neuvonsa monessa suhteessa kuitenkin ovat parsineet sen, mitä hänen liiallinen hyväntahtoisuutensa ehkä olisi minua vahingoittanut. Hm, hän pelkää, että mielistyisin serkkuuni; siitä hän saa olla huoletta!» Arvo oli nyt ennättänyt kotiin ja läksi suoraan äitinsä kamariin.
»No mitä kuuluu, poikani, oletko päättänyt lähteä?» kysyi hänen äitinsä.
»Olen», vastasi Arvo.
Patruuna Aateli tuli huoneeseen ja sanoi, nähtyänsä Arvon: »Sinä lähdet kai jo tänään matkalle?»
»Lähden. Nyt on metsästysaika juuri käsissä ja metsälammet ovat täynnä sorsia.»
»Nuo ikävät jahtimatkat», sanoi patrunessa, »ne minua aina huolestuttavat; lankoni maatilalla on kovin synkkiä metsiä, entä jos vielä eksytte siellä. Aksel ei suinkaan paljon tunne niitä.»
»Ahto Nurmi tulee kyllä mukaamme; kun kolmisin menemme, niin ei meidän yhtään ole hätää, ja sitä paitsi Ahto kyllä usein on setäni mailla metsästämässä ollut, kyllä hän ne tuntee. Tunteepa vielä Renkalankin metsät.»
»Urholla saat ajaa ensi kestikievarivälin, vaan sitte kyydillä, sillä minä tarvitsen hevosiani kylvöjen takia», sanoi patruuna.
»Hauskempi onkin kyydillä kulkeminen, sillä matka joutuu pikemmin.»
»Lähde nyt vaatteitasi säälimään matkalaukkuun», käski patrunessa, »minä menen sinulle panemaan vähän eväitä mukaan».