»Mitenkäs Iiri raasukin jaksanee nyt tuolla Renkalassa?» sanoi lukkarin matami miehelleen, joka juuri astui huoneeseensa. »Taaven-muori kävi täällä ja puhui, miten tyttö riepua pahoin kohdellaan. Kaiket päivää, pyhät ja aret, hänen täytyy käydä paimenessa, oli ilma sitte millainen hyvänsä, ja kun läpimärkänä kotia palaa, saa hän vain samoissa repaleissa olla, ei kuivaa nuttua lapsen ylle anneta. Ruoka on myös huonoa.»
»Lienevätkö kaikki tosia? Kyllä minä tiedän, ettei Renkalassa herkkusuuna olla saa, sillä ukko on saituri, mutta jos tytölle annetaan tarpeeksi ruokaa, niin ei ole hätää, sillä on sitä kerjäläinenkin pyöreäposkinen, vaikkei muuta syö kuin kalaa ja leipää eikä muuta juo kuin raitista vettä.»
»Niin, mutta kyllä se sentään on surkeata — lapsi on lapsi ja tarvitsisi kyllä joskus muutakin. Heillä oli niin hellä äiti, että harvalla on semmoista, eikä tyttö parka saattanut ennen aavistaakaan noin kovia ihmisiä löytyvän. Minä tässä tuumasin juuri, että mitähän Liisa-vainaja nyt ajattelisi, jos näkisi heikon kalpean tyttösensä yksin kävelevän Renkalan synkkiä metsiä, suurta karjalaumaa paimentamassa.»
»Hän varmaankin ajattelisi», vastasi lukkari tyvenesti: »kumma, etteivät lukkarilaiset ottaneet tuota lapsukaista, vaikka ei heillä itselläänkään ole lasta, koska Jumala heiltä korjasi heidän ainokaisensa».
»Kyllä maar minä olisin ottanut, jos sitä oikein olisi tuumittu, mutta ethän sinäkään käskenyt, sanoit vain: 'Kuules, entä jos ottaisimme Iirin kasvatiksemme, mitäs tuosta tuumit?' Näin sinä sanoit.»
»No niin, sanoinhan minä sillä tavoin.»
»Sanoit sinä, ja minä siihen sitte vastasin että eihän meidän auta ottaa kaiken maailman köyhiä luoksemme, vaikkei meillä omia lapsia ole; enhän minä muuta sanonut. Kylläpä minä sen puolesta olisin tuon tyttö rievun ottanut, jos paremmin olisit toivosi ilmoittanut, mutta olit sitte vain ääneti etkä puhunut mitään ja minä luulin, että sinä olit samaa mieltä kuin minäkin.»
»En tahtonut lasta miksikään riitakappaleeksi välillemme. Sinulle hänestä olisi suurempi vaiva tullut, siis oli se paremmin sinun päätettäväsi, ottaisimmeko hänet vai emmekö, ja vastauksestasi havaitsin, ettei sinua haluttanut ottaa häntä.»
»Hyvänen aika! Se on sitte minun syyni, jos lapsi on onneton!»
»Ei suinkaan, en sitä tahdo sanoa; emmekä me tiedä, onko tytölle vahingoksi, että hän saa kovan koulun käydä, vaikka se meistä näyttää liika kovalta.»