»Kyllä! Kas kun hiirikin on leipää nakerrellut — tuosta on karvinut; saakoon Iiri sen, kun hän tulee —»
Näin haastellen Eveliina erotti hiiren nakertaman palan Iiriä varten ja tarjosi kahvia vieraalle, joka ei oikein jaksanut mielinestettään juoda ajatellessaan pikku tyttöstä, jota hän sääli, mutta jonka hyväksi ei hänkään ollut mitään tehnyt.
»Kunpa ilma selkenisi, että pääsisin kotia! Mistähän se rajusää noin äkkiä tulikaan?»
»Kyllä minua kovin raukaisikin koko aamupäivän», sanoi emäntä. Mutta häntäpä enimmiten aina raukaisi, ja mistäpä sitä sitte tiesi, oliko ukkonen ilmassa vai ei.
Rakeita ei enää tullut, mutta aina yhä sateli ja tuuli. Isäntä katseli ulos ikkunasta sanoen: »Ei tänään leikkaamisesta tule mitään. Eveliina, saat viedä väelle kahvia — meidän on, näette, matami hyvä, näin leikkuuaikana tapana kahvilla kestittää väkeämme. Jos kupin tai pari saavat, niin mitäs se meillä tuntuu — juuria poltetaan — ei siinä montakaan kahvipapua ole, mutta herkkuna juovat vain ja tekevät työnsä halukkaammin, kun heitä kestitään.»
Eveliina heitteli ylpeästi päätään, mutisten: »Ei ikään se niin pelkkää juurikahvia ole, kyllä se vain tavallista on, semmoista ja ehkä parempaakin kuin muualla.» Sitte meni hän pannuineen kampsuineen renkitupaan, mutta palasi heti jälleen, pyytäen isäänsä Taaven-muorin puheille. Isäntä ja Eveliina menivät molemmat, mutta emäntä jäi matamin kanssa juttelemaan. Hänen ajatuksensa eivät koskaan erittäin kiireessä lennossa olleet, ja niin ne nytkin vain vielä pysyivät tuossa kahviasiassa kiinni.
«Isäntä sanoi, että juuria vain poltetaan», virkkoi emäntä, »mutta ei hän tiedä, kuinka paljo sitä kahvia menee — ei miehet semmoisia ymmärrä. Meidän täytyy ostaa isännän tietämättä. Aina silloin tällöin viedään jyvä- tahi jauhopussi maakauppiaalle, ja hän antaa sitte kahvia vaihetukseen. Kai sitä runsaammin meidän puolelta annetaan, mutta eihän se meidän isännän laarissa tunnu.»
»Hyvänen aika, miten emäntä sillä tavalla tekee — sehän on selvää varastamista!»
»Älkäähän toki niin sanoko, omaa tavaraanipa se on, mutta koskei isäntä anna rahaa, niin täytyyhän näitä keinoja sitte käyttää.»
»En minä vain meidän ukolta salaa mitään ostaisi. Ajatelkaas, kun lapsenne tuollaisiin salakauppoihin oppivat, niin tuleehan heistäkin pettureita. He pettävät varmaankin teitä taas, jos te heitä kiellätte liiaksi koreilemasta tahi muusta sellaisesta.»