Jokin rapsahti metsässä, Iiri kuuli sen ja kirkasi: »Uih! Renkala!» sekä hypähti, huutaen »äiti, äiti!» nopeasti kuin lentävä lintu lammen syvyyteen. Loiske kuului, mutta samassa myöskin toinen loiske. Kaksi vankkaa kättä tarttui Iiriin, ja sitte pelastaja kiireesti ui taakkansa kanssa rantaan.
Rannalle päästyään laski pelastaja Iirin nurmikolle, tarttui torveen, jonka hän oli jättänyt rannalle, ja puhalsi siihen kovasti. Pian kuuluikin metsään eksyneitten koirien haukunta aivan läheltä, ja hetken perästä neljä koiraa tuli juosten metsästä lammen rannalle. Ne kiirehtivät nurmella lepäävän lapsen luo, mutta siinä seisoi metsästäjä Iirin vieressä, häntä virvoittaen, ja hotisti niille sormellaan sanoen: »Ei saa koskea». Koirat nyt korvat lotkollaan kurkistivat vuoroin metsästäjään ja vuoroin tyttöön, jonka ympärillä ne nuuskien häärivät, mutta äkkiä juoksivat häntäänsä heiluttaen metsään päin, josta kolme nuorta miestä tuli esiin. Kaksi oli metsästäjän pukuun puettuna, mutta kolmas oli vain jonakin tienoppaana.
»Noh Arvo, mikä sinulla siellä on? Mistä tuollaisen saaliin olet saanut?»
»Minä pelastin hänet tuolta lammesta, ja tiedätkö Aksel — jollen teitä ennen olisi lammelle tullut, lepäisi tyttö nyt tuolla syvyydessä, sillä juuri tähän ennätettyäni hän veteen hyppäsi.»
»Mutta eiköhän tuo ole Renkalan huutotyttö?» sanoi Ahto.
»Herranen aika! Sehän se on, meidän Helyn sisar, Renkalan Iiri», virkkoi opas. »Kas kun en sitä oitis huomannut, ja pappilan maisteri kun hänet ensin tunsi. Mikähän likkaan tuli? — Vaikka kukapa sen tietää, mitä päähän pälkähtäisi semmoisessa paikassa kuin Renkalassa, kyllä sitä tyttöä siellä on litistetty ja lätistetty — toista se Helyn on meillä.»
»Mitäs sanot, Kallu! Onko tuo kukoistava tyttö, joka kestikievarissa palvelee, tämän lapsen sisar?» kysyi Aksel.
»On kyllä», vastasi poika, joka herroilla oli oppaana, ja lisäsi kurkistaen sivulta päin Akseliin: »Näkeehän sen muodostakin, mutta mitäpä herrat piikatyttöä niin olisivat katselleet, että sen näkisivät.»
»Vaiti, hän virkoo!» sanoi Arvo.
Iiri aukaisi silmänsä ja katseli ensin levollisena ympärilleen, vaan kun hänelle rupesi selvenemään, missä oli, tuli hän taas ikäänkuin mielettömäksi ja huusi, tarttuen kovasti Arvoon: »Hän tulee ja lyö minua nyrkillään, ja se on niin kova, että minä aivan rutistun; äiti, pelasta minut!»