»Tietääkö Paavo teidän kihloissa olevan?»
»Tietää, hän oli äsken täällä.»
»Meillä ei Paavo ole ollut moneen aikaan. Minä pahoitin hänen mielensä, mutta en minä sitä olisi tahtonut tehdä enkä luullut hänen noin kovasti pahastuvan.» — Hilja kertoi nyt ystävällensä, mistä Paavo oli suuttunut, ja Alma vastasi:
»Kyllä hän vielä leppyy, mutta sinun täytyykin häneltä pyytää anteeksi, sillä sinussa syy oli. Oi Hilja, varo, ettet kadota hänen ystävyyttänsä eli rakkauttansa, sillä se on totinen. Usein olen mielipahalla näinä viimeisinä aikoina nähnyt sinut kävelemässä paronin seurassa ja —»
Hilja keskeytti Alman puheen, vastaten: »Älä usko paronin minusta huolivan. Mutta jos hän sen tekisi, eihän sitä voisi sanoa muuksi kuin onneksi, sillä hänpä on maamme jaloimpain sukujen lapsia ja on varmaan itsekin jalo, koska häntä kaikki kiittävät. Jos näin mahtavan miehen vaimoksi tulisin, kykenisin hänen avullaan kukatiesi moniakin jaloja pyrinnöitä edistämään.»
»Oh Hilja, tuo puhe kyllä kuuluu kauniilta, mutta vieläkin varoitan sinua: älä liiaksi ihaile paronin hienoa käytöstä! Sillä hän on kaikki tädit miellyttänyt, ja kovasti pelkään, että hän vielä sinutkin kietoo. Hilja, varo, ettet vasta silloin, kuin jo on myöhäistä, huomaa, että lapsuuden rakkaus on sydämmessäsi kätkettynä!»
»Älä pelkää. Mitäs minä Paavosta huolisin, eipä hänkään minusta mitään pidä. Hän ei ikänä ole sanonut minua rakastavansa.»
»Älä sano, Hilja, ettet sitä tiedä. Sinä näet kyllä, kun hän vikojasi ojentaa, miten hän sen rakkaudesta tekee, mutta sinä olet nyt närkästynyt Paavoon sen vuoksi, että jo olet tottunut noihin hunajahuulisten tanssikeikarien puheisiin.»
Hilja naurahti surullisesti ja sanoi: »Paavolla on sinussa hyvä puhemies, mutta jätetään tämä asia nyt, sillä minun täytyy jo lähteä kotiin.»