Hilja ojensi kätensä Paavolle, sanoen: »Ystävyytesi on minulle kallisarvoinen, ja minä tiedän kyllä, että sitä paljonkin kaipaan sinun poissa ollessasi.»
Vähän aikaa oli Paavo ääneti, hänen sydämmessään liikkui sotaisia ajatuksia, mutta vihdoin hän lausui: »Nyt täytyy minun jo mennä pois, että sinäkin pääset, kuhun aiot. Sano kenraalinnalle paljon terveisiä, koska en häntä nyt voi tavata — ja hyvästi, Hilja, muista minua!» Tämän lausuttuaan hän riensi pois, ikäänkuin hän olisi pelännyt enemmän sanovansa.
Hilja oli nyt yksin. Hänen sydämmessään tuntui tyhjyys ja ikävyys. Hän kulki lattian poikki, katsahtaen samassa sivulle päin, ja näki peilissä kuvansa; silloin seisahtui hän, sanoen itseksensä: »Oh, tuota turhamaista naista! Eipä Paavokaan sinua rakasta; jos hän sen tekisi, olisi hän rakkautensa varmaankin nyt ilmoittanut, kun hän pois läksi, — ystävänänsä hän vain minua pitää. Noh, samaten olkoon hän vain ystävä minulle! Kuinka saattaisi Paavo minusta mitään pitää — olenko minä kalliin Suomen vaatimaton hempeä neito? En, en. Pois nuo turhat koristukset!» Hilja meni ja riisui kiiruusti pois kalliit vaatteensa, pukeutui sitte valkoisiin hohtovaatteisiin ja oli nyt valmis lähtemään. Ensin hän meni kuitenkin kenraalinnaa katsomaan ja sanomaan Paavon jäähyväisiä.
Mielihyvällä kenraalinna katseli Hiljaa ja toivotti hänelle hupaista iltaa. Hilja sanoi hyvästi ja läksi pois.
Hänen sydämmessään vallitsivat nyt hänen hyvät hengettärensä, mutta maailman kohinassa semmoiset pian pois karkoitetaan. —
Hilja tuli nyt Anna K—n loistavaan kotiin, jossa jo tanssittiin paraikaa. Hän riisui päällysvaatteet yltänsä ja kuuli silloin eteishuoneen viereisestä kamarista, miten eräs neito sanoi Anna K—lle: »Oletko huomannut, kuinka paroni on ollut vakava tänäpäivänä? Onkohan kumminkin totta, mitä puhutaan, että hän on rakastunut Hiljaan? Hän on monelta kysynyt, tietävätkö, miksi ei Hilja ole täällä.»
»Paroni? Hän on kohtelias kaikille, mutta älä luulekkaan, että hän piparkakunleipojan tyttärestä huolii. Kyllä paroni saa muitakin. — Hilja on koko nätti tyttö mutta —» enempää ei Hilja kuullut, sillä häntä inhotti olla kuuntelijana, jonka vuoksi hän kiirehti tanssisaliin. Annan äiti siellä otti hänet vastaan, ja kohta riensi Annakin häntä simahuulin tervehtimään.
Katrillin sävel alkoi soida. Soreana, loistavana meni paroni lattian poikki Hiljan luokse ja pyysi häntä kanssaan katrilliin. »Miksi näin myöhään tulitte?» hän kysyi. »Me olemme kaikin teitä kaivanneet.»
»Minun entinen opettajani oli minulle hyvästi jättämässä, ja sepä minua viivytti», vastasi Hilja. »Hän lähtee ylihuomenna ulkomaille.»
»Ah Paavo, tuo suomikiihkoinen ylenintoinen kirjatoukka» —