»Että suomalainen myös on suomenmielinen, siinä ei ole mitään moitittavaa. Jos toisin olisi, sitä vasta sopisi moittia.»
»Ahaa, oppilas on oppia ottanut», ajatteli paroni, »noh annetaanpa myötätuulen puhaltaa» — ja nyt vastasi hän Hiljalle: »Sepä juuri on minunkin ajatukseni. Ei Paavossa ole moitittavaa, enkä tiedä kuinka sanani kuuluivat, mutta minä olen häntä aina pitänyt suuressa arvossa juuri senvuoksi, että hänen sydämmessänsä asuu palava isänmaanrakkaus. Tämä asia on meitä juuri tutustuttanutkin toisiimme. Mutta vähän ylenintoinen hän on ja aina kirjoissaan ikäänkuin toukka. No, sehän on kaikki kiitettävää, sillä kyllä tuo liiallinen intoisuus vielä jäähtyy, ja ellei sitä edes jollakulla olisi, eipä eteenpäin jouduttaisikaan.»
Näin koetti paroni Hiljan mielen mukaan puhua ja onnistuikin. Kun tanssi oli loppunut, istui paroni vielä juttelemaan Hiljan kanssa, ja ensi kerran koetti nyt Hilja puheellansa paronia huvittaa, sillä hän näki, että Annan silmät heitä seurasivat, ja Hiljan mieleen muistui se hetki, jona hän pienenä tyttösenä kouluun tuli, ja Anna häntä halveksien kohteli. Hän muisti myös ne sanat, jotka hän äsken oli sattumalta kuullut Annan lausuvan, ja ajatteli: »Entä jos leipojan tyttö paronin voittaa.»
Kauan ei Hilja kuitenkaan yksin saanut paronin kanssa jutella, sillä Anna lähestyi heitä. Hänellä oli nyt yhtä ja toista sanottavaa Hiljalle, ja samassa hän sai paroninkin kanssa puhetta alkuun. Silloin Hilja jätti heidät ja meni juttelemaan muutamien neitosten kanssa, jotka eivät olleet ylhäistä säätyä, mutta jotka muuten olivat suloiset ja sivistyneet. Vähän aikaa hän oli näitten kanssa puhellut, kun Anna, jonka paroni juuri oli yksin jättänyt, tuli Hiljan luokse ja vei hänet muista vähän erilleen sanoen:
»Tule, ystäväni, tuonne ylipuolelle salia, siellähän istuvat kaikki vapaasukuiset, ja niiden joukkoon minä sinutkin luen, koska olet kenraalinnan kasvatti; ja ystäväni, kun vapaasukuisten parissa olet, silloin sinua suuremmassa arvossa pidetään.»
»Minun arvoni seuraa minua, kuhunka menen ja kussa olen. Minä en tahdo teidän siipeinne varjoa, eikä minun tarvitse teiltä loistoa itselleni lainata.»
»Ohhoh, sinun sanoistasi saattaisi luulla, että olisi yhdentekevä, mimmoisten ihmisten seurassa olisit.»
»Niinpä onkin, sillä varmaan ei teidän paremmin kuin meidänkään seuraan oteta mitään epäkunniallisia ihmisiä», vastasi Hilja.
»Ei suinkaan. Kuinka se olisi mahdollista?» sanoi Anna.
»Niin minäkin luulen», virkkoi Hilja, »ja kun vain kunniallisten ja sivistyneitten ihmisten seurassa olen, on mielestäni yhdentekevä, ovatko he vapaasukuisia vai ei.»