»Haluttaa kyllä», vastasin minä, »kiitoksia vain kutsustanne.»
»Minä menen nyt kylpemään», sanoi paronitar, »sillä kello on jo puoli neljä; hyvästi siis — puoli seitsemältä lähdemme salmen rannalle.»
Paronitar meni, ja minä istuin akkunan ääreen katselemaan ihmisiä, jotka kulkivat kadulla. Aioin juuri lähteä pois, kun näin vaunut ja hevoset, jotka tunsin enoni omiksi; ne tulivat pihaan ja minä riensin vastaan. Nytpä vasta iloiseksi tulin, kun näin enoni hyppäävän vaunuista alas. Minä huusin: »Oi, voi, olipa oikein hupaista, että eno itse tuli minua noutamaan!»
»Hiljaa, hiljaa, Elsa», lausui eno. »Onko sinun ikävä ollut, koska noin ilakoitset minua nähdessäsi?»
»Ei ole ollut juuri ikäväkään, mutta kyllä kotona sentään on hauskempi», vastasin minä.
»No Jumalan kiitos», sanoi eno. »Sinulla on sitte ollut hyötyä kylpyajastasi, sillä muodostasi näen, että olet reipastunut, ja koska koti on paras, huomaan, ettei sydämmesi ole turhuuksiin kiinnitetty.»
»Ei ollenkaan, sillä tiedättekö, eno, minulla on ollut täällä niin hyviä, viisaita ystäviä, etten ole voinut heidän seurassansa turhamaiseksi tulla.»
Emäntäni katkaisi puheeni, sillä hän tuli meitä pyytämään sisälle kahvia juomaan. Me menimme, ja kahvin juotuamme läksi eno talliin hevosiansa katsomaan, mutta minä jäin kapineitani kokoon panemaan, sillä toisena päivänä meidän oli pois lähteminen.
Kun eno taas tuli sisälle, olin jo kapsäkkini täyteen tupannut ja pyysin nyt enoani tulemaan kanssani kylpyvieraitten seurasaliin. Enoni lupasi tulla, sillä häntä halutti nähdä kylpylaitostakin. Me menimme, ja minä oikein ylpeilin, kun sain kulkea enoni rinnalla.
Eno oli nyt kolmenkymmenenseitsemän vuohen vanha, juuri parhaassa miehuuden iässä, ja hänen jalo muotonsa veti heti ihmisten huomion puoleensa. Jouduttuamme käytävälle, joka on kylpyvierasten seurasalin edustalla, kuulin, kuinka ihmiset kuiskailivat: »Kuka on tuo sorea herra, joka Elsan rinnalla kulkee?» mutta tähän eivät vastausta saaneet. Me menimme saliin, ja eno katseli ensin huonetta vähän, mutta istahti sitte erään pöydän viereen ja rupesi pöydällä olevaa sanomalehteä lukemaan. Minä istuin akkunan ääressä olevalle tuolille ja katselin käytävällä kulkevia ihmisiä. Juuri sen akkunan ulkopuolelle, jonka ääressä istuin, oli käytävälle asetettu lavitsa, ja siihen nyt istahti paljo nuoria neitosia, jotka lipersivät keskenänsä. Hetken perästä tuli paronitar myös käytävälle. Hän oli kylpemästä päästyänsä ollut Tommin kanssa kävelemässä ja meni nyt istumaan samalle lavitsalle kuin neitosetkin. Tommilla oli kukkakimppu kädessä, ja hän kyseli kukkasten nimiä tädiltänsä. Paronitar sanoi lapselle niiden nimet, ja tavallisuuden mukaan kävi heidän puheensa suomeksi.