Jaakko ja Liisu puristivat Mikon kättä ja kiittivät vielä hänen antamistansa hyvistä neuvoista.
»Kyllä nyt jo tarpeeksi olette kiittäneet», sanoi Mikko, »tämän tein, jotta muistaisitte minua ja Anna-Liisaani! Mutta menkäämme häätupaan, sillä tietysti siellä jo morsianta kaivataan.»
He läksivät nyt kaikki. Tuvassa sytytettiin paraikaa kynttilöitä, sillä päivällinen oli kestänyt niin kauan, että jo varsin hämärsi. Kahvia tarjottiin vieraille; mutta kun sitä oli juotu, katsoi patruuna kelloansa ja sanoi sitte:
»Mikko, ottakaa viulunne, niin saanhan polskaa tanssia morsiamen kanssa.»
Mikko otti viulunsa, sovitti sen leukansa alle ja rupesi soittamaan iloista polskaa. Patruuna pyöritti morsianta, ja nyt alkoi iloinen tanssi. Samassa tuli muorikin näkyviin, ja patruuna huudahti:
»No, muori hyvä, tanssitaan nyt oikea ristipolska. Tulkaa vain, ovathan nämä vanhimman lapsenne häät, kyllä vielä jaksatte pyöritellä. Jaakko, tule sinäkin — no niin, nyt meitä on neljä.»
»Hei! Eipä tässä enää viulun ääni yksin riitäkkään», sanoi Mikko, »tarvitseehan minun laulaakin.» Ja nyt hän rupesi rallittamaan:
Tuii — tuli tuli tuli tui tuli tullaa, tui tui tuuli tui tuli tui. Tui tuli tallaa tuli tuli tullaa, tui tui tuulii tui tuli tei. Tuii — j. n. e.
Mikon laulu herätti yleistä mieltymystä, ja kaikki, sekä nuoret että vanhat, iloiten pyörivät lattialla.
Polskan tanssittuaan sanoi patruuna: