Mikko riensi heti pihalle viuluansa vinguttamaan, ja nyt oli ilo ylinnä Mäkelän halvassa majassa, kun patruuna tuli entisen palvelijansa onneen osaa ottamaan.
Torpan harvalukuiset häävieraat olivat nyt kaikki koossa viheriäiseksi koristetussa häätuvassa. Vanha rovasti meni paikallensa vihkituolin yläpuolelle ja toiset vieraat ympäri huonetta. Morsiusparia vain odotettiin; — mutta jopa se nyt tulikin. Ei ollut Liisu mikään sulotar, mutta kenpä ei mieltymyksellä olisi katsellut tuota raittiinkaunista morsianta, kun hän sorean sulhonsa rinnalla asettui vihkituolin eteen? Rovasti luki vihkisanat juhlallisesti, ja kun morsiuspari polvillensa laski, levitettiin suuri silkkihuivi teltaksi heidän päänsä ylitse. Tuota silkkihuivia neljä telttapoikaa ja telttatyttöä piti niin korkealla, kuin suinkin saattoivat, sillä jos se olisi koskenut morsiamen kruunuun, ei se hyvää olisi ennustanut.
Vihkimisen jälkeen rovasti puhui ensin muutamia kauniita sanoja nuorelle pariskunnalle, ja sen jälkeen sukulaiset menivät heille onnea toivottamaan. Sitte läksi patruuna morsiusparin luokse ja antoi heille kättä, sanoen:
»Sydämmestäni toivon teille onnea! Ken on uskollinen rakkaudessa, sille kyllä Jumala lainaa rikkautta.» Ja kääntyen sulhasen puoleen hän lausui vielä: »Tässä annan sinulle vähäisen muistolahjan entiseltä leikkitoveriltasi; ehkä se on sinulle hyvänä apuna, kun jatkat työtä uutisasunnossasi. Näinhän voin nyt auttaa sinua, joka ennen aina autoit minua, kun löimme leikkiä toverien kanssa.»
Kaste kimmeltää kevätaamuna ruohostossa ja lehdikoissa, kaunistaen luontoa, kun se on pukeutunut häävaatteisiinsa, ja niinpä kaunistivat nuorta pariskuntaa kiitollisuuden kastehelmet, jotka vierivät heidän poskillensa.
Kun Jaakko avasi tuon pienen käärön, jonka patruuna hänelle antoi, ja näki siinä kolme sadan markan seteliä, silloin ei hän saanut suuhunsa sanoja, millä olisi kiitollisuuttaan osottanut; kyyneleet vain vierivät hänen silmistänsä — hänellehän patruunan antama lahja oli jo koko rikkaus! Kuiske kävi tuvassa suusta suuhun, että patruuna oli antanut Jaakolle kolmesataa markkaa, ja siitä kyllä olisi puhetta kestänyt. Mutta muori tuli kutsumaan vieraita päivälliselle, ja nyt kaikki läksivät toiseen tupaan, jossa kukkuralliset ruokavadit olivat asetettuina pitkille pöydille. Näitä tyhjentämään muori hyväntahtoisesti vieraitansa kehoitti, ja siinäpä hän vaivat näki. Muutamia hän veteli käsikynästä, toisia tuuppaeli selkään — aina kehoittaen menemään eteenpäin — eihän kukaan tahtonut ilman noita ystävällisiä tuuppauksia olla ensimmäinen ruokapöydän ääressä. Kylläpä päivälliset kestivätkin, sillä jos muutamista astioista ruoka aleni, niin toisia täysinäisiä tuotiin sijaan.
Päivällisten jälkeen pyysi Viulu-Mikko Mäkelän isäntää ja emäntää sekä nuorta pariskuntaa seuraamaan itseänsä porstuan peräkamariin. Täällä hän nyt otti paperin taskustansa, sanoen:
»Tässä on laillisesti vahvistettu kirjoitus, jossa olen määrännyt Jaakon ja Liisun perillisikseni. Te saatte kuoltuani kaiken omaisuuteni, ja sitä on nyt minulla rahaa lainassa kaksi tuhatta ja sata markkaa sekä kotona 25 markkaa 45 penniä ja vielä sitte kaikenlaista irtainta tavaraa vähäisen.»
»Näetkös, muoriseni, hm, siinä käy patruunan puhe toteen: Kyllä Jumala lainaa rikkautta —»
»Kyllä näen, että kaikki käy, kuten on sallittu», vastasi muori. »Kiittäkää, lapset, Mikkoa, joka tulevista päivistänne on noin runsaasti huolta pitänyt.»