Hemmi juoksi ottamaan muutamia lemmenkukkia puron rannalta ja antoi ne Maarialle, sanoen: »Jää hyvästi ja ota nämät muistoksi». Maaria kiitti ja pisti ne neulalla rintaansa. Nuoret erosivat ja läksivät kukin kotiinsa.
Hemmi ei ollut tyytyväinen. Hänen mielestänsä ei Maaria näyttänyt erittäin iloiselta muistokukkia ottaessansa. Sen hän kertoi sisarellensakin, mutta Hanna sanoi: »Ei ole Maaria lapsi enää. Eikö nuoren tytön pidäkkin tunteitansa salata?»
»En tiedä», vastasi Hemmi. »Toivoisin Maarian olevan pienen tytön vielä.
Silloin hän tuli aina ilolla vastaani ja taputteli poskiani.»
»Ole huoletta! Maaria kyllä pitää sinua rakkaana», vakuutti Hanna.
Hemmi pudisti päätänsä, mutta tuli kuitenkin tyytyväisempänä kotiin keskusteltuaan sisarensa kanssa.
* * * * *
Aatun ja Maarian kotia tullessa sanoi Eeva: »Ah, lemmenkukkia! Ne ovat varmaankin Hemmin antamia.»
»Niin ovat», vastasi Maaria, »ne kukat ovat aina olleet lemmikkejäni.
Hemmi sen tiesi ja antoi ne sen vuoksi minulle».
»Ja Maaria oli iloinen», vakuutti Aatu. »Etkö ymmärrä, Eeva, että hän on varsin mielistynyt Hemmiin.»
»Aina sinä olet paha», sanoi Maaria. »Hemmi on minulle rakas lapsuudenystävä, mutta rakastunut häneen en ole. Jos hän menee taikka tulee, en ole siitä liioin surullinen enkä iloinen.»