»Venäjän virsta», vastasi mummo.
»Aiotteko sinne?» kysäisi leski.
»Aion. Rovasti, joka on setäni, kutsui minut pappilaan juhannusta viettämään.»
»No kyllä minä neuvon teille oikotien», sanoi leski. »Kun nyt menette vähän matkaa äyrästä pitkin, niin tulette vainion veräjälle. Siitä sitte kuljette polkua myöten vainion läpi, kunnes tulette koivuhakaan, josta poikkeatte oikealle ja kävelette hakapolkua siksi, että olette aivan pappilan puutarhan portin edessä.»
Hymyillen vastasi Nummi: »Kiitoksia hyväntahtoisesta neuvostanne. Kunpa nyt vain tuon oikotien kaikki mutkat muistaisin.» Nostaen lakkiaan hän vielä kerran kumarsi ja läksi sitte matkoihinsa.
»Vai pappilaan hän meni», sanoi leski. »Hän siis on rovastin tyttöjen ja Joose maisterin orpana — vai niin. Kyllä minä heti huomasin hänen olevan samaa sukua, sillä hän oli aivan Aino neiden näköinen.»
»Ennemmin pitäisin häntä Ilman muotoisena, sillä mustakutriset ovat molempien hiukset. En sentään huomannut heissä muuta keskinäistä sukumuotoa.»
»Huomasin minä heti ja tunsin kohta hänen olevan samaa pappilan slähtiä. Mutta tässä minäkin vielä höpisen, vaikka jo kyllä olisi kiire kotia; tulinhan vain katsomaan, kuka tuo vieras herra oli.»
»Muistakaa, että täällä juodaan teetä juhannusaattona, kuten ennenkin on tapana ollut.»
»Kiitoksia, kyllä sen muistan ja aivan halusta tulen, koska lapsenikin ovat poissa kaupungissa tuttaviensa luona; pikku Sanni vain on kumppaninani.» Näin sanottuaan rouva Hyöriin jätti hyvästi ja pyöri kiiruusti kotiinsa.