HANNA. En ollenkaan.
HEIKKI. No tahdonpa sen sinulle sanoa. Minä tulin tänne kuulustelemaan, mistä sinut löytäisin, sillä minä tahdoin nähdä, sopisiko hän, joka oli lapsena leikkikumppanini, nyt minulle morsiameksi. Hyvä onneni saattoi niin, että sain sinua katsella, kun tässä tätisi kanssa puhuit, ja ensi hetkellä huomasin, mitä nyt tahdon sinulle ilmoittaa. Hanna, sinua sydämmeni lempii. Tahdotko tulla merimiehen morsiameksi?
HANNA (nostaa kätensä, katsellen lempivällä katsannolla metsään päin). Ah lintuseni, minun kumppanini yksinäisyydessä! Tahdotteko viedä tervehdykseni armaalleni, kun hän on merellä purjehtimassa kaukana lempivästä Hannastansa? (Heikin ja Hannan huomaamatta menee eräs juoruakka näyttämön poikki. Hän katselee heitä, viipottaen päätänsä, ja katoaa sitte metsään.)
HEIKKI. Hanna! Minä ymmärrän vastauksesi, sinä tahdot lempiä minua! (Aikoo syleillä Hannaa.)
HANNA (vetäytyy sivulle). Ei niin — Heikki, lempiä tahdon sinua aina, mutta vielä en lupaa omaksesi tulla, ennekuin tädilleni puhun asiasta ja hänen suostumuksensa saan. Mutta voi, nyt saan varmaankin toria, kun näin kauan olen pyykillä ollut. Nyt täytyy viedä vaatteet sangolla lähteelle ja siellä ne virutella.
HEIKKI. Miksi et, kultaseni, viruttele niitä täällä lammessa?
HANNA. Lammen pohja on rutainen, mutta lähteessä on kirkas vesi.
HEIKKI. Minä tulen kanssasi.
HANNA. Tule vain. Sinä saat levitellä vaatteet kuivumaan, että pikemmin joudun kotiin. (Kokoo vaatteet sankoon.) No nyt saamme mennä. Katsokaa, pienet lintuset, nyt on minullakin kumppani! (He menevät, ja esirippu lasketaan alas.)