AKKA. En minä huoli. Kynsistänsä haukkakin on monta hyvää palaa syönyt.
TIINA (istuu tuolille, syvästi huoaten). Voi toki, että nyt täytyy täältä muuttaa! (Miettien.) Mutta — jos Metsälampi taloksi tehdään, tehdään kaiketi Männistö torpaksi. Minä muutan sinne sitte.
EMÄNTÄ. Ei se käy laatuun. Vävyni, handelsmanni Kauppanen, on Männistön vuokrannut, sillä minun tyttäreni, handelsmannin rouva, tahtoi halusta sinne asumaan.
AKKA (mielinkielisesti). No, sehän onkin sopivaa, että rouva taas pääsee entiseen kotiinsa. Niin, niin sanon, kyllä kelpaa semmoisessa kartanossa heilua, ja mikäs on heiluessa ja toimittaessa, kun on ison kauppamiehen rouvana ja on tavaraa kyllin.
EMÄNTÄ (ylpeästi, vaan samalla huoaten). Onhan sitä kokoontunut tavaraa meille.
AKKA (erikseen). Eipä hän onnekseni sentään saattanut kuulla, mitä äsken puhuin. (Ääneensä.) Onhan sitä tavaraa teillä, ja Kauppaselle karttuu myöskin — hän onkin oiva kauppias, mutta mikäs on ollessa, kun teiltä mukaman tavaran sai ja semmoisen rouvan.
EMÄNTÄ. Kyllähän minun tytärtäni ottaa kelpasi, vaikka minä sen itse sanon. Mutta minun täytyy mennä. Kun, Tiina hyvä, nyt olen sinulle puhunut, miten asiain laita on, tiedät tuumailla, mitä sinulla on tehtävänä. Hyvästi nyt, voikaa hyvin! (Hän menee.)
Toinen kohtaus.
TIINA. JUORUAKKA.
TIINA. Oih mokomia, mitä nyt tulivat ja tekivät. Olisivat eläneet ihmisten lailla, niin ei olisi tarvinnut myydä Männistöä, ja minä olisin saanut elää rauhassa torpassani. Mikähän tuo olikaan, joka talon osti? Söökapteeni eli tyyrmanni. Ei, oli siinä ässäkin — äs'tyyrmanni — näin se kuului.