MERIMIES. Kyllä asia tosi on, mutta minun täytyy nyt mennä kumppaniani hakemaan, jääkää hyvästi! (Hän menee.)
Neljäs kohtaus.
TIINA. HANNA. Sitte HEIKKI.
HANNA. Voi täti! Miksi uskotte tuon vieraan miehen puhetta? Jospa näkisitte Heikin, kuinka rehellinen muoto hänellä on, silloin varmaankin häntä uskoisitte. (Heikki tulee sisälle.) Kas tuossa hän on.
HEIKKI. Ah, tässä nyt olen entisessä kodissani!
TIINA. Olet kyllä, mutta tänne et enää tule niin kauan, kuin minä näissä huoneissa asun. Tulit tänne mielittelemään minun kasvattiani, lasta, jota olen rakastanut niin kuin omianikin, enkä ymmärrä, kuinka hänen noin sait itseesi mielistymään. Mutta mikäpä sinusta tietää, mitä silmänkääntäjän temppuja sinä siellä ulkomailla olet oppinut. Mutta et niin pitkälle nyt pääse, nyt tiedän jo, että sinulla Raumalla on toinen morsian.
HEIKKI. Minulla? Kuka teille tuommoisia on uskotellut? Raumalla en ole oleskellut sitte kuin täältä läksin, ja Hannaa rakastan enkä ketään muita. Uskokaa minua, tässä entisen kotini kynnyksellä en voi valetta puhua.
HANNA. Heikki, minä uskon sinua, eikä meitä kukaan erota!
TIINA. Vai ei? (Sanoen tuimasti Heikille.) Menetkö pois täältä pian, ennenkuin minunkin silmäni käännät!
HEIKKI. Hyvästi, Hanna, kyllä toisemme näemme! (Hän menee ulos.)