HOIKKA. Hm, niin, sen asian minä pian selitän. Teillä naisilla ei ole oikein selvä käsitys asioista, te uskotte kaikki, mitä luette ja kuulette ja olette liika herkkäluontoisia, joten heti tunnette levottomuutta sydämmessänne, kun vain joku osaa hyvin kauniisti lörpötellä. Te puhutte aina tunteistanne ja tunnette hullusti, mutta me miehet, — me tiedämme, että mitä laki määrää ja säätää, se on aina paras, ja siinä on meillä ohje.
ROUVA. Mutta tuntoni.
HOIKKA (äkäisesti toistaen). Mutta — tuntoni — Vaimoväen suusta ei *mutta* minua miellytä; tunto ja tunto, en sitäkään viitsi kuulla *näissä* asioissa. Jutellaan nyt muusta. (Laskee kuppinsa pöydälle.) Kuuleppa, kultaseni, parin päivän päästä on jouluaatto, ja minä olen hankkinut sinulle hyvän joululahjan, ketunnahkaisen kapan.
ROUVA (iloisesti). Ja silkkipäällisen varmaankin!
HOIKKA. Tietysti! Oikein »atlaskia». Kohta tulee ompelija sinusta mittaa ottamaan, jotta sen jo jouluksi saat valmiiksi.
ROUVA. Oi Hoikkaseni, kuinka sinä olet hyvä! Noh, olemmehan rikkaimmat koko kaupungissa, eihän minun sopisikaan kulkea muussa kuin atlaskikapassa. (Ompelija tulee sisälle.) Kas, neiti! Olipa hyvä, että tulitte heti. Laittakaa nyt kaikella muotoa kappani jouluksi valmiiksi!
OMPELIJA (ottaa muotilehden ja levittää sen pöydälle). Tässä on muotilehti. Minkä mallin mukaan minä sen nyt laitan? (Osottaa yhtä mallia.) Tämmöisen minä laitoin maaherran rouvallekin.
ROUVA (vilkaisee muotilehteen). Sepä juuri on minunkin mieleiseni. Katsoppa, Hoikka! (Osottaa muotilehteä.) Tuommoinen se pitää tehtämän, semmoinen on maaherran rouvankin.
HOIKKA (pistää tupakkaa piippuunsa ja haukottelee). Aivan semmoinen kuin on maaherran rouvankin. (Lähtee kamariinsa, joka on oikealla puolella.)
OMPELIJA (ottaa hätäisesti mittaa nauhalla ja kumartaa sitte nöyrästi). Kiitoksia. Kyllä minä laitan tämän valmiiksi pian. Hyvästi, rouva hyvä!