Lapset kuuntelivat äitinsä rakasta, lohduttavaista ääntä siksi, että viimein nukkuivat niin makeaan uneen, kuin viaton ja maailman murheista vapaa lapsi nukkuu.
* * * * *
Aamulla herättyänsä Leena läksi taas kulkemaan lastensa kanssa; vähitellen he joutuivat eteenpäin ja puolipäivän aikana tulivat kartanoon. Leena mietiskeli, mihin hän menisi apua anomaan; puutarhuri oli hänen sisarensa mies, mutta tämä sisar oli jo vuosi takaperin kuollut. »Patruunalta tahdon kumminkin taas apua pyytää», ajatteli Leena ja läksi kartanon kyökkiin. Siinä seisoi hän vaaleana kaksoisveljet sivullansa. Ikäänkuin kaksi pientä viheriöitsevää vesaa kellastuneen koivun juurella olivat nuo pienet poikaset. Leena pyysi puhutella patruunaa, vaan samassa tulikin kartanon herra itse kyökkiin. Hän lähetti yhden piioista käskemään puutarhuria sisälle, mutta silloin hän näki Leenan ja sanoi: »No mitäs nyt tahdot?»
»Pyytäisin jotakin työtä, patruuna hyvä, jolla saattaisin ansaita elatusta näille lapsilleni.»
»Työväkeä minulla on yltäkyllin, en minä koko maailmaa voi elättää.
Palkan maksan ja harmia vain saan kiitokseksi», vastasi patruuna.
Leena sattui tulemaan pahaan aikaan, sillä patruuna ei ollut hyvällä tuulella. Hän oli saanut huonon vuodentulon, niinkuin kaikki muut. Se teki hänelle suuren vahingon, ja hänen täytyi elättää monta, joita ei hän olisi tarvinnut työssänsä. Sitä ei hän tosin miksikään pahaksi ottanut, vaan sanoi tavallisesti: »Tämä on meille tarpeellinen kuritus Jumalalta.» Mutta nyt olivat varkaat vieneet suuren joukon omenoita puutarhasta, ja sepä vasta patruunaa harmitti. Puutarhurin velvollisuutena oli omenain vartioiminen varkailta syysöinä, mutta viime kuluneena yönä oli ne vartijalta varastettu.
Nyt tuli puutarhuri sisälle. Hän sanoi: »Patruunalla varmaankin on vihastumisen syytä, mutta minä en voi ymmärtää, miten omenat on varastettu, sillä portit olivat kiinni, eikä tuon korkean lauta-aidan yli kukaan ole saattanut kiivetä ilman suuria tikapuita. Vielä kummempi on, ettei Valpas haukkunut, vaikka se öisin tavallisesti ei kärsi muita koko talossa kuin minua ja Kallea. Mutta koska nyt on käynyt näin, niin on patruunan oikeus ottaa palkastani, mitä herra patruuna on vahinkoon tullut.»
»Huuti häpeä! Millä sinä sitte eläisit? En minä ennenkään ole väkeäni nylkenyt», ärjäsi patruuna ja kääntyi kantapäillään. Samassa lauhkeni hänen vihansakin, ja hän sanoi: »Mene nyt ja vartioitse toiste paremmin puutarhaani. Tämä asia jääköön sillensä.» Sitte hän meni pois kamariinsa.
Leena jäi seisomaan kyökkiin. Aurinko paistoi kirkkaasti isoista akkunoista, ja Leena rukoili itseksensä: »Oi Jumala, anna aurinkosi paistaa minunkin pimeälle matkalleni, jotta tulevaisuus vähän valoisammalta hohtaisi.» Puutarhuri oli juuri menemäisillänsä kyökistä Leenaa näkemättä, kun Manni kysyi: »Eno, missä on Maissi?»
»Kah! Leena ja pojat! Voi kuinka Junno on Maija vainajan ja Maissini näköinen. Tule tänne, lapsi», sanoi puutarhuri Kylvö, »että saan sinua katsella. Onpa sinulla Maissini keltakiharaiset hiuksetkin, vaan poskesi ovat vähän kalpeammat. Taskussani on neljä markkaa, ne tahdon sinulle antaa, että saat ruokaa vähäksi ajaksi; kun tulet toisen verran vanhemmaksi, niin otan sinut puutarhurin oppiin, mutta nyt on minulla kylliksi yhden äidittömän lapsen kasvattamisessa.»