Tyyne, joka turhaan veljensä kamarissa oli kauan katsonut maantielle päin, nähdäksensä Mannin tuloa, päätti nyt, koska ei kaivattua kuulunut, mennä Maissin kanssa vähän matkaa maantielle häntä vastaanottamaan. Ilta oli joutunut, auringon helle oli leppoisempi, ja ihaellen nauttivat tytöt kesäillan ihanuutta. Mutta samassa kuului ratasten jyrinä. Rattaat lähenivät — ja totta todellakin! — siinä nyt istui Manni viipottaen neitosille lakkiansa, jossa oli pieni kultalyyry. Siitäpä näkyi, että hän oli suorittanut ylioppilastutkintonsa.
»No nytpä olet ylioppilas!» huusi Tyyne. »Voi kuinka olemme sinua odottaneet! Pelkäsin jo, että olisit jäänyt pois meidän juhannusilostamme.»
»En suinkaan. Kukapa sitten olisi kanssanne kukkasriukua laittanut? Mutta älkäämme täällä viipykö, tulkaa rattaille, niin riennämme kotiin, setä ja täti jo varmaankin minua odottavat.» Manni ajoi aika vauhtia kartanon pihaan.
Patruuna ja patrunessa ottivat kasvattipoikansa vastaan niin hartaasti, kuin jos hän olisi ollut heidän oma lapsensa, mutta Manni täyttikin kaikki heidän toiveensa. Ylioppilastutkintonsakin hän oli nyt kunnialla suorittanut, josta kasvattivanhempain oli syytä iloita.
Kun Manni oli kaikki pääkaupungin uutiset jutellut, mitä patruuna oli utelias kuulemaan, puhui hän surullisella äänellä: »Äidistäni ja veljestäni en muuta tietoa saanut, kuin että he ovat muuttaneet pois Helsingistä. Missä nyt lienevät?» Kyyneleet tulivat hänen silmiinsä, mutta hän ei tahtonut niitä näyttää, vaan läksi viemään kapineitansa kamariinsa. Nähdessänsä siellä kukkasia pöydällänsä hän sanoi: »Tyyne ja Maissi varmaankin ovat nuo ihanat kukat tänne tuoneet. Oi miten hupaista taas on olla täällä kotona! Mutta mihinkä joutuivat kanervaiseni, jotka muassani toin?»
»Tässä ne ovat», vastasi Maissi. »Ne putosivat pihalle rattailta hypätessäsi.»
Manni otti kukat, ja hänen silmänsä lepäsivät ihastuksella hetken tytön kasvoilla. Sitten hän pani kanervat maljakkoon, sanoen: »Menkäämme puutarhaan; tällaisena kauniina kesäaikana kaikki elolliset olennot nauttivat kesän ihanuutta.»
Vastapäätä Mannin kamaria toisella puolen eteishuonetta olivat patruunan huoneet. Ovet olivat auki, ja Manni huusi: »Setä ja täti! Tulkaa nyt kanssamme ulos, teillekin ulkoilma varmaan tekee hyvää.»
»Kyllä tulemme, poikani», vastasi patrunessa, ja he menivät kaikki ulos puutarhaan, jossa vanha Kylvö ahkerasti leikkeli nuoria puunvesoja.
»Hyvää iltaa, eno, kuinka voitte?» lausui Manni. Kylvö katsoi ylös työstänsä ja huomattuaan Mannin lakissa lyyryn hän vastasi vähän tavallista syvempään kumarrettuansa: »Hyvin vain, mutta näenpä, että työsi on menestynyt, koska olet ylioppilas. Hm, kyllä jo ansaitsisit minulta herran nimen, mutta se nimitys kävisi vähän kankeaksi, kun olen tottunut vaimoni sisaren poikaa aina sinuttelemaan. Saat sen vuoksi tyytyä vanhaan nimitykseen.»