Aamulla vietiin vieraille seltterivettä juotavaksi, ja kello puoli kymmenen, kun everstinna oli valmiiksi puettu, kokoontuivat kaikki saliin kahvipöydän ympärille, toivottaen hyvää huomenta toisillensa.
»Oi kuinka hupaista on, kun kerran saa jutella vertaistensa kanssa!» sanoi everstinna. »Täällä maalla täytyy olla vallan sekalaisessa seurassa. Tänä päivänä aion pyytää tänne vieraita, mutta pelkään, että teidän tulee kovin ikävä, sillä saatatteko ajatella — täällä ei ole yhtään vapaasukuista. Mutta minä en kutsu heitä kahville, niinkuin täällä maalla tapana on, vaan pyydän heitä tulemaan teelle, niin ei aika käy kuitenkaan kovin pitkäksi.»
Paronitar lausui hymyillen: »Varmaankin vain puhut pilapuheita. Minä luulen ajan varsin hupaisesti kuluvan tuttaviesi seurassa.»
»Voi äiti, minun sininen hameeni ei ole valmis», sanoi Salli, »olisin halusta tahtonut sen uudistaa, mutta kuinka joudun sen valmiiksi ompelemaan illaksi?»
»Kyllä minä neuvon tiedän», virkkoi everstinna. »Meidän puutarhurillamme on tytär, joka on hyvä ompelemaan. Käsketään häntä tänne sinun avuksesi.»
»Sepä, täti kultani, olisi hyvä», vastasi Salli, ja everstinna lähetti käskemään Maissia.
Tuokion ajan kuluttua Maissi tuli sisälle. Hän oli mustissa vaatteissa, joissa hänen ihonsa näytti vielä tavallista valkeammalta, ja pitkät keltaiset kiharat putoilivat hänen hartioillensa; hän näytti ylen somalta ja siistiltä. Vierasten silmissä oli kummastus hyvin selvä. He eivät odottaneet ompelijassa näkevänsä tuommoista kaunotarta, ja kun everstinna sanoi Maissille: »Tahtoisimme teitä vähän auttamaan neiti Pohjantähteä ompelemisessa», niin lausui Salli: »Antakaa anteeksi, neiti Kylvö, että teitä vaivaan, vaikka olemme ventovieraat toisillemme; sitä en suinkaan olisi rohjennut tehdä tätini käskyttä.»
»No, tuopa ei ole mikään arveluttava asia, halusta teille vähäisen avun teen», vastasi Maissi. Pian olivat tytöt täydessä työssä ja Salli oli vallan ihastunut Maissiin. Hän kysyi, missä Maissi oli koulussa ollut, ja kuultuansa, että hän oli opiskellut patruuna Palmun tyttären kanssa, sekä että Maissin orpana, joka oli ylioppilas, myös oli hänelle paljon oppia antanut, kysyi hän vielä: »Mikä orpananne nimi on?»
»Manni Salo», vastasi Maissi.
»Salo! Vai on hän teidän orpananne! Nikku Saari, joka on meidän rovastin poika, on paljon puhunut Salosta. He ovat olleet lukiokumppanit, ja nyt ovat yliopistossa taas yhdessä.» Ei monta hetkeä kulunut, ennenkuin Sallin vaatteet olivat valmiit, mutta sillä aikaa tulivat neitoset hyviksi tuttaviksi.