Maissi ei joutunut viipymään enää Sallin luona, vaan sanoi hyvästi ja meni pois.
Iltapuolella, kun Salli oli vieraita varten pukenut yllensä, sanoi hän everstinnalle: »Täti, eikö Maissi tule tänne?»
»Sallitko hänen tulla seuraasi?» kysyi everstinna.
»Miksi en? Oikein halusta toivoisin hänen pian tulevan tänne.»
»Mutta mitä sanot sinä, Milja?» kysyi everstinna.
»Soisin kernaasti, että tyttäreni saisi olla tuon suloisen ja hempeän tytön seurassa», vastasi paronitar.
»Jos niin on, lähetän häntä käskemään.»
»Minä juoksen itse hänen tykönsä», sanoi Salli.
»Noh Salli! Kuinka se sopisi, että vapaasukuinen neito kävisi kutsumassa puutarhurin tytärtä», sanoi eversti Pöyhkönen.
»Miksi ei?» kysyi Salli naurahtaen. »Luuletteko, setä, vapaasukuisuuteni joutuvan Maissille ja minun muuttuvan puutarhurin tytöksi? Älkää pelätkö! Emme elä enää satujen ajassa, jolloin pahat noidat tuommoisia ihmeitä tekivät.» Tämän sanottuansa hän juoksi, naurahtaen itseksensä noille ylpeille ihmisille, puutarhurin asuntoon. Hän kuuli kaunista soittoa ja meni sinne, mistä soitto kuului. Aukaistuaan Kylvön oven hän näki ensiksi Junnon, joka istui viulu kädessä; valo kynttilästä lankesi hänen keltaisille kiharoillensa. Salli katseli kummastuen hänen kauniita huolenalaisia kasvojansa, mutta sitte hän kääntyi Maissiin, sanoen: »Neiti Kylvö, tulkaa kanssani everstille. Sinne tulee vieraita tänä iltana, ja ne ovat kaikki minulle tuntemattomia. Olisi hyvin hupaista, jos saisin illan viettää seurassanne.»