»Hm — luulisin parhaaksi, että eversti antaisi nyt kiiruusti hakea joka komeron omassa talossa, esimerkiksi tuolla puutarhurin huoneissa. Olen kauan pahaa aavistanut, vaikka — en tahdo mitään enää sanoa, mutta — raha paljon auttaa. Sillä kentiesi pääsee herraksikin, herrana ehkä saa siistin neidonkin omaksensa, olletikkin kun hän on orpana.»
»Ahaa, nyt ymmärrän. Nyt on selvä, miksi Junno riensi Maissin apuun.»
Eversti läksi väkensä luokse, sanoen: »Yksi arkku täynnä kalliita tavaroita on kadonnut. Nyt pitää joka hengen talteet haettaman alkaen puutarhuristani vähimpään käskyläiseeni asti; silloin ei ketään ole solvaistu.»
Kaikki olivat päätökseen tyytyväiset, ja nyt alkoi hakeminen puutarhurin huoneessa. Sitte mentiin hänen apulaisensa kamariin, mutta Junno ei löytänyt avaimiansa. Eversti ja Näpsä vaihtelivat silmäyksiä. »Tuopa näyttää pahalta», virkkoi eversti.
»Se paha on pian nähty», sanoi Junno, jonka kuuma veri alkoi kiehua. Hän otti kirveen ja hakkasi piironkinsa laatikkoa, jotta se rämähtäen rikkui; ja mitä hän näki? — arkku oli laatikossa. Kirves putosi hänen kädestänsä, hän kalpeni ja lausui: »Mistä olen vihamiehen saanut, joka tuon kurjan työn on tehnyt? Kenen sydän on ollut niin musta, että ei säälinyt viatonta?»
»Älä teeskentele!» huusi eversti.
Kylvö meni Junnon luo, sanoen: »Poikani, älä epäile, viattomuus tulee ennen taikka myöhemmin ilmi. Mutta katsokaa! Rasia on tiirikalla aukaistu, onko siinä kaikki tallella?» Nyt vasta eversti huomasi, että kaikki kalleimmat tavarat olivat poissa, ja hän kysyi Junnolta, missä ne olivat.
»Varmaankin siellä», vastasi Junno, »mihin varas on ne pannut. Vaan hän on luultavasti liika viisas ilmoittamaan itseänsä.»
Eversti huimasi Junnoa kepillänsä, karjaisten: »Kyllä sinut vielä saan totta puhumaan.»
»Harvoin kaksi kolmannetta, sanoin äskettäin; nyt on eversti kolmannen kerran minua lyönyt, vaan kerran vielä saatte tietää sen syyttömästi tehneenne.»