Kotia tultuani tapasin heti emäntäni, joka kutsui minua eineelle. Minä menin, ja sisälle tultuani hämmästyin suuresti, kun näin samat naiset, jotka tapasin salmen äyräällä. Rouva P. esitteli meidät toisillemme, sanoen: »Neiti Lehtonen, neiti Tuovi ja paronitar S.» Mutta vanha neiti tuli heti minun luokseni, ystävällisesti lausuen:
»Minä olen aina tottunut tädin nimeen, ja koska me nyt täällä syömme yhdessä jokapäiväistä leipäämme, niin soisin, että neiti Lehtonenkin minua tädiksi mainitsisi.» Minä olin varsin kiitollinen, ja pian vanha täti ja minä tulimme hyviksi tutuiksi. Paronitar ei monta sanaa kanssani vaihettanut, mutta hänen veljensä poika, pikku Tommi, jutteli sensijaan varsin halusta kanssani. Minä olin nyt joka päivä tädin ja paronittaren seurassa, ja aina enemmän miellytti minua paronittaren lempeä, suloinen olento. Enimmiten hän jutteli pikku Tommin kanssa, ja heidän puheistaan kuulin, että hän aina koetti lapsen sydämmeen isänmaallisia tunteita istuttaa. Harvoin hänen huulillansa hymyilyä näin, mutta kerran kuitenkin hänen mustat silmänsä loistivat ilosta, kun hän tädillensä sanoi: »Katsokaa, kuinka Tommi nytkin on minun poikavainajani näköinen».
Paronitar oli leski, ja hänellä oli ollut pieni poika, joka hänen suureksi murheeksensa kuoli parin vuoden vanhana; tätä lastansa hän muisti kaipauksella vieläkin.
TOINEN LUKU.
Naantalin kylpylaitos on soma rakennus, ja sen sivulle on tehty kaunis sali, jonka seinät ovat melkein pelkkinä akkunoina. Salin edustalla on ihan meren rannassa katettu käytävä, jossa kylpijät tavallisesti oleskelevat nauttien virvoittavaa meri-ilmaa. Täällä istuin minäkin eräänä päivänä nurkassani, katsellen ihmisjoukkoa, joka käytävällä enentyi enentymistään. Siellä tapasivat monet nuoruuden ystävät toisensa vanhoina harmaapäinä. Monen oli muoto niinkuin luonnekin muuttunut vuosien kuluessa.
Minä näin pöyhkeän rouvan kulkevan edestakaisin käytävällä, ja eräs toinen istui katsellen häntä. Tämä toinen sanoi vieressä olevalle kumppanillensa: »Tuo pöyhkeä rouva L. oli nuoruuteni aikana minun ystäväni, mutta nyt, vaikka hän tietää kuka olen, ei hän ole minua tuntevinaan, koska en ole yhtä rikas kuin hän.»
Tämä oli minusta varsin kummaa, ja mieleni kävi oikein katkeraksi. Mutta sitte näin taas erään vapaasukuisen korkea-arvoisen virkamiehen tulevan rantaan päin; hän oli varsin harmaapäinen, mutta hänen korkea vartalonsa oli vielä sorea ja muotonsa kaikkiaan jalo. Tultuansa käytävälle hän katseli vähän ympärillensä ja läheni sitte vanhanpuolista pappismiestä, sanoen:
»No, totta! Jollei silmäni petä, olet veli A., vanha koulukumppanini. No nyt 'lyökäämme käsi kätehen, sormet sormien lomahan'» — ja vanhukset juttelivat entisistä ajoista, katsellen toisiansa silmillä, joissa vielä nuoruudenystävyyden tuli paloi. Tästä näöstä tulin taas paremmalle mielelle.
Vähän aikaa vielä nurkassani istuttuani näin paronitar S:n, vanhan tädin ja Tommin tulevan käytävälle. Kaikkein silmät seurasivat paronitarta, mutta ikäänkuin ei hän olisi sitä huomannutkaan, kulki hän ihmisten ohitse. Monen kuulin myös kuiskailevan, että paronitar oli ylpeä, mutta minä tiesin heidän väärin luulevan.
Paronitar istui Tommin viereen lavitsalle, mutta nähtyänsä minut, tuli hän heti ystävällisesti tervehtien luokseni. Vähän ajan päästä hän meni kylpemään, ja nytpä tuli moni niistä, jotka eivät ennen minua huomanneetkaan, kyselemään, milloin paronitar oli tuttavakseni tullut. Hyvin havaitsin arvoni siitä enentyneen, että paronitar oli kanssani puhunut, mutta pian he jättivät minut, sillä nyt tuli rantaan veneitä, joissa kylpijät pääsivät purjehtimaan.