"Eikä myöskään hänen pojastansa, että hän on kunniatoin, huikentelevainen sanansa syöjä", vastasi Mikki vakavasti ja jatkoi vielä: "Joka väärin tekee, sen on aina paras sanaansa katua, vaan jos minä sanani katuisin, silloin vasta väärin tekisin". Sitte otti hän taskustansa kukkaron käteensä sanoen: "Tässä on rahat, jotka annoitte minulle kesän kalan-saaliista".
"Mitä sinun on ollut, pitää oleman sinun, minä en sinulta mitään ota, etkä sinä minulta mitään saa — sen olen minä sanonut".
Ukon ääni vapisi; sydämmessään olisi hän toivonut, että niitä rahoja, joita hän Mikille oli antanut, olisi ollut toista vertaa enemmän, vaan nyt ei hän enään tahtonut niitä lisätä — sitä ei hänen yksi-päisyytensä antanut myöden.
Mikki pisti kukkaronsa takaisin taskuunsa; sitte sanoi hän sorretulla äänellä jää-hyväisensä ja meni.
Niemen ukko kulki edes takaisin kamarinsa laattialla. Hänen omatuntonsa vaati häntä sanojansa peräyttämään, mutta hän koetti sitä tyydyttää, ajatellen itseksensä: "Ihmisetkin sanoisivat, että Niemen täytyi toki viimein myöntyä — vaan sitä en minä tee, en". Näin ajatteli Niemi, mutta Mikkiä ei omatunto vaivannut, eikä hän kovin suruksensa pannut, vaikka hänen täytyi kotonsa jättää; hänellä oli nyt muutamia satoja markkoja, hyvä taito ja työn-voima — siitäpä oli tavaraa kyllä nuorelle alkavalle, ja tyytyväisenä läksi hän kuulutusta ottamaan.
Pyhänä, jolloin nuori paris-kunta kirkossa kuulutettiin, ja Mikin sekä Lyylin nimi mainittiin, silloin kirkko kohisi, sillä kaikilla oli jotain kuiskattavana toisillensa, koska ei kukaan tietänyt, että kuulutusta oli otettu. Että kirkko kohisi — se hyvää merkitsi, sillä se pariskunta rikastuu, jota kuuluttaissa kohina kirkossa nousee.
Pyhä-iltana tuli Lyylin tuttavista monta kraatari-tädin huoneesen Lyylille onnea toivottamaan. Muutamia vaati sinne heidän uteliaisuutensa, koska tahtoivat kuulla, oliko Niemi nyt viimeinkin suostumuksensa antanut. Näitten joukossa oli Niemen Sannakin, vaan hän ei muuta tietää saanut, kuin että Mikin ja Lyylin piti muuttaman pois, ja kuultuansa Mikin lampuodiksi menevän, sanoi hän Lyylille vähän ilvehtien: "Vai lampuodin emännäksi sinä nyt tuletkin, mutta liukas on lampuodin portin pieli".
"Jos se on liukas, niin kyllä minä sannoitan", vastasi Lyyli ja meni pois Sannan tyköä.
Sannan ei tehnyt mieli olla Kraatari-tädillä, kun oli saanut johonkin määrin uteliaisuutensa tyydytetyksi. Hän sanoi sentähden; "Ei, kyllä minun jo täytyy mennä kotia iltatoimiani tekemään". Sitte kääntyi hän Mikkiin kysyen: "koska sinä tulet kotia?"
Mikki ei tahtonut hänelle selvittää, ett'ei hän enään saattanut kotia tullakkaan, vaan vastasi lyhyesti: "En tiedä".