"Mistä hiidestä ne tuon jutun ovat saatteet, sen on Maija varmaankin kokoon pannut omasta päästään", sanoi Jaakko ja rupesi sitten suoraan kertomaan, mitä hän Mikolle oli puhunut lisäten: "Nyt sen tiedät, oikean asian-laidan, suutu nyt minulle sitten, jos saatat; ymmärräthän sinä, että minä vain kun pelkäsin sinun kotiani halveksivan tuskissani jotakin puhuin".
"Kiitoksia Jaakko siitä, että puhuit kaikki suoraan, punastumisesi jätti mieleeni jonkunlaisen epäilyksen, mutta nyt on välimme taas ihan selvällä".
"No, tyttöseni, mennään nyt kotia kuulustelemaan, mitä Kustu sanoo". Ja kiiruhtaen läksivät he Mäkelään, jossa väki juuri aikoi ruveta päivälliselle. Keppi-Maija oli mennyt matkoihinsa, mutta Viulu-Mikko, hyvän-suopa vieras, oli tullut sijaan.
Mäkelän muori katsoi vähän harmistuneena tulioihin ja tuskin vastasikaan, kun Jaakko hyvää-päivää mainitsi. Mutta Jaakko ei ollut tätä huomaavinaankaan, vaan lausui rohkeasti:
"Minä aion ottaa eron palveluksestani, jotta saisin talveksi varustettua itselleni oman kodin. Patruunan metsästä saan hirsiä, sen mitä tarvitsen, ja lupasipa hän vielä nurkkamiehiäkin joksikin päivää, mutta sillä ehdolla vain pääsen kartanosta, että laitan sinne toisen sijaisekseni, ja siksi olen ehdoitellut Kustua, koska välistä olen kuullut hänen haluavan palvelukseen".
"No sinne minä menenkin", vastasi Kustu.
"Etpä menekkään. — Kyllä täällä on kotonakin sinulle sijaa — ja joutaahan Jaakko palvella vuotensa loppuun, kyllä kartanossa leipää tietysti riittää, mutta uudis-torpassa sitä tuskin lienee nätimmästä tärkimpään".
"Jos ensin onkin vähän, niin koetetaan sitä lisätä vuoden kuluessa. Kyllä minä torpan rakennan, ja hyvän rakennankin, kuten patruuna neuvoi".
"Mutta älä meidän Liisua varten, kyllä hänellä on parempi koti katsottuna. Minä en anna tytärtäni pettu-leipää syömään".
"He — muori — mitäs nyt! älä noin jyrkästi kiellä" — sanoi Matti, mutta muori läksi ulos ovesta eikä tahtonut kuulla mitään, vaan Viulu-Mikko, talon vanha ystävä, seurasi muorin jälkiä ja tapasi hänen lutista.