Näin tuumaten Jaakko meni ohjaamaan nuorta toveriaan talon töihin.
* * * * *
Jaakon ja Kustun mentyä Mäkelästä istui muori rukkinsa ääreen ja kehräsi siinä, ikään kuin jos kaikki olisi käynyt varsin tavallista rataansa; hänen puhelias kielensä toki nyt oli vaiti, hän näytti miettivältä, eikä kukaan muorin mietteitä tahtonut häiritä. Matti pisti tupakkaa piippuunsa, istahti sängynlaidalle, veti nysästään muutaman vahvan savun ja laski sitten huokoolle. Kallu toimitteli ulkona ja Manta meiskasi portahitten ääressä juottoporsaan kanssa, mutta Liisu istui penkillä akkunan ääressä katsellen ulos kesän vihantaan maailmaan. Ilma näytti kauniilta, raittiilta, mutta Liisun mieli oli toki haikea. Ukkosen ilman tullessa on luonto tyyni, mutta raskas, ja jotakin sen tapaista — jotakin uhkaavaa tunsi Liisukin sydämmessään, kun hän ääneti istui äitinsä kanssa tuvassa. Täällä oli tukehuttavaa, vaan ulkona raitista, sinne siis hänenkin täytyi rientää. Liisu istahti keinulavitsalle tuuhean pihlajapuun suojaan, hänen lempeät silmänsä katselivat järven tyyntä pintaa, vaan ajatuksensa lentelivät pois hänen nykyisistä tukaloista oloistaan, kuvaillen mitä suloisimmasti tuota vähäistä uudis-asuntoa, jota hänen sulhonsa aikoi rakentaa; mutta eipä hän kauan saanut näissä viehättävissä unelmissaan viipyä, ennenkuin äitin kutsuva ääni kuului:
"Liisuseni, tuleppa tänne, olisihan minulla kahden-kesken sinulle vähän puhuttavaa".
Liisu meni tupaan, syvä huokaus nousi hänen rinnastansa — ja vaiti istui hän kuuntelemaan, mitä jo ennaltaan arvasi äitinisä puhuvan.
"Minä lupasin Jussilan kihlat tallentaa siksi, että sinä ne ottaisit vastaan, sillä, lapseni", sanoi nyt muori hyvin leppeästi, "olethan sinä viisas tyttö, ja kun oikein maltillisesti asiaa ajattelet, niin ymmärräthän, että vanha paikkansa pitää, ja aina sinulla hänessä on parempi turva kuin tämän-aikaisissa nuorukaisissa".
"Oi äitini, älkää suotta itseänne vaivatko tuommoisella puheella, ei ole vanhan ilo siellä, missä nuoren, eikä nuoren siellä, kussa vanhan; jos häntä seuraisin, olisin kuten häkissä lintu".
Muori otti nyt kihlat esille, sanoen: "Katsoppa näitä kaikkia, mitä sinulle, torpan tyttärelle, on tarjona! Eiköhän toki minun tyttäreni ymmärrä ottaa, mitä vain kerran hänelle tarjotaan".
"Äiti hyvä, kyllä parastani tarkoitatte, mutta — valju on sulho kullasta kyhätty, vaan lämmin sydämmen oma valittu — ja siis kaikki nuot korut ovat minulle arvottomia. Jaakko rakentaa kartanon maalle torpan, siellä saamme yhdessä työtä tehdä ja, kun Jumala työmme siunaa, on meillä siitä iloa paljon enemmän, kuin rikkaalla kaikista tavaroistaan". Nyt lankesi Liisu polvilleen ja lausui, katsoen rukoilevin silmin äitiinsä: "Oi äiti, viekää pois nuot kihlat! ne minua oikein inhoittavat. — Älkää toki rakastako tavaraa enemmän kuin" — —
Liisu ei sanottavaansa loppuun saanut lausutuksi, ennenkuin muori hämmästyksissään huudahti: