"Semmoiset kihlat! Kyllä net pian pois saadaan, älä nyt Liisuseni onneasi hylkää!" Liisu meni menojaan ja Matti lausui:
"Olisinhan minäkin, naapuri hyvä, tyttöni teille suonut, mutta tehköön hän tässä asiassaan miten itse tahtoo; se on minun mielestäni toki paras".
"Vai on! Tarvitseehan meidän neuvoa lastamme, joka ei itse parastaan ymmärrä. Olkaa vain huoleti, Jussila, kyllä vielä kaikki hyvinpäin kääntyy".
Jussila jätti kihlat muorin haltuun, sanoen: "Noh, siinä toivossa, että vielä kaikki käypi, kuten sanotte, jätän kihlat tänne toistaiseksi; puhukaa, Mäkelä hyvä, tekin sananen minun parhaakseni." Matti lupasi ja Jussila läksi ulos. Täällä kiipesi ukko kääsyihinsä, löi Liinaharjaa selkään ja läksi matkoihinsa.
II.
KIRKKOMATKA.
Ihmisiä tulvaili pyhä-aamuna kirkolle, muutamat heilutellen komioissa kääsyissä, toiset kulkein keppinsä nojalla; kaikki vain pyrkivät samaan suuntaan. Mutta kukapa tuo, joka häärattaissa juuri ajoi kulkevien ohitse — sepä oli Mäkelän muori. Pojat istuivat myöskin rattailla, mutta muori itse ohjia piteli, ja heijoo! nopeasti Musta juoksikin; jo ennätettiin kirkolle. Muori hyppäsi rattailta, sanoen:
"Kustu, anna tuo vaate-pakka minulle ja pumpulikäärö myöskin. Katso, ett'et pudota lanka-keriä etkä munakoppaa — se on käärön sisällä. So, saappa tänne nyt nuot kaikki. Kallu, pidä huolta Mustasta! minä kiiruhdan pappilaan".
Pojat tekivät, kuten äiti käski, ja nyt muori kiiruhti astumaan kirkon lähellä olevaan pappilaan. Sinne tultuansa läksi hän kyökkiin, josta häntä nyt kutsuttiin pruustinnan kamariin. Muori meni kuin menikin, ja terveiset lausuttuansa antoi hän munakopan pruustinnalle, sanoen:
"Toin vähän tuoreita munia pruustinnalle, kun oli tänne muutoinkin asioita".