– Kai sinä siellä jo joka paikan olet kohlinut. Ei suinkaan maksa vaivaa sinne mennä.
– Kyllä niitä joka päivä uusia kypsyy.
– Niin, mitä hänen vaivoistaan. Entäpä tätä sitten, eipä hänen aikansa kallis ole, ei hän muutakaan kokoon saa. Pane poika marjaan, että oppii työtä tekemään. Pahuutta vain oppivat, elleivät työtä tee, mutta mieli on hilpeä ja tyytyväinen, kun ovat jotakin saaneet toimeen. Eikö olekkin hauskaa, Sakki poikani, kun tulet väsyneenä kotia ja tiedät jotakin ansainneesi?
– On niin kovin. Ja kun oikein paljon saan, laitan marjapöpörää, ja se vasta hyvää on, sitä äitikin mielellään syö.
– Tässä minäkin viivyttelen. Täytyy mennä saattamaan Ruskas kotia.
Matin-Miina meni, mutta seuraavana päivänä tuli Joju iltapuolella hakemaan Sakkia marjaan.
Pojat läksivät.
Sakki kulki vakavasti etsien marjapaikkoja, mutta Joju rallatteli:
Tilulallallaa, tilulallallaa,
Kumpi meistä nyt ensiksi marjan saa?
Tilu tai, tilu tai,
Sakki marjan sai.
Kaikesta, mitä Joju metsässä näki, sai hän ilon aihetta, mutta marjat jäivät poimimatta. Kun sattuivat kävelemään sileän nurmikon poikki, heitti hän kuperikeikkaa, ja toisinaan hän viskasi polulla olevan kuusenkävyn varpaillaan ilmaan. Väliin hän otti pienen kiven, sylkäisi siihen ja heitti sen menemään semmoisella vauhdilla, että vinkuna ilmassa kuului.