Sakin kotona Joju vasta kertoi asiansa, sanoen: – Se kiltti papintyttö häpesi minun tähteni, kun se paha kiroominen taas tuli suuhuni, mutta nyt en sitä enää milloinkaan tee.
– Joju parka, – sanoi Sakin äiti, – ei sellaisesta pahasta tavasta ole helppo päästä, mutta hyvä on, että sen pahaksi ymmärrät, kyllä siitä ajan mittaan sentään pääset.
– Mitä Joju vääräksi ymmärtää, sitä ei hän milloinkaan tahallaan tee, – vakuutti Sakki, ja ne sanat saivat Jojun kyyneleet kuivumaan.
IV.
Vinha tuuli puhalteli, lakaisten Helsingin muutenkin siistejä katuja. Ihmiset kulkivat kiireesti pohjois-Esplanaadin katua pitkin. Kellastuneita lehtiä lenteli ristin rastin heidän ympärillään. Luonto ja ihmiset olivat ikään kuin levottomassa hyörinässä ja pyörinässä.
Tämän levottomuuden vastakohtana kulki eräs poikanulikka hiljakseen katua pitkin, seisattui tuon tuostakin puotien ikkunain eteen katselemaan kaikkea sitä komeutta, kuin niistä loisti esiin. Tarpeeksensa katseltuaan hän lähti taas rallattaen eteenpäin laatustelemaan. Hän oli puettu siistiin sarkatakkiin, joka nähtävästi oli jonkun maalaisräätälittären tekoa. Keskitakaa oli se lyhin, ja etuliepeet riippuivat pitkinä, ehkä siitäkin syystä, että poika niitä venytteli, pitäen käsiään takin taskuissa. Vähitellen hän näytti ikäänkuin väsyvän tuohon katselemiseen; hän haukotteli ja meni istumaan eräälle penkille esplanaadiin. Siinä istuessaan hän kuuli kummallisia ääniä. Ne lähenivät, ja nyt hän selvästi erotti sanat: "Uusi Suometar, Nya Pressen o' Hystasbla-ade"... Ja samalla tuli esiin pieniä poikia, jotka sanomalehdet kainalossa juoksentelivat pitkin katuja. Nyt ei pojalla enään ollut aikaa istua, vikkelästi hän nousi penkiltä ja juoksi erään sanomalehtipojan luo, sanoen:
– Mitä sinä huudat?
– Myyn sanomalehtiä, osta pois, kom o' sööp. Uusi Suometaar, Nya Pressen o' Hystasbla-ade.
– Mistä noita lehtiä saa? Annas kun minäkin huudan.
– Tuossa on. Tahtoisitko tulla myyjäksi?