– No entäpäs tätä sitten.
– On se paha, ja sitä saa niin kovasti hävetä, kun tulee parempien lasten joukkoon.
Pojat olivat juuri suuren kivimuurin kohdalla, kun eräs keski-ikäinen herrasmies tuli portista ulos. Oitis paikalla kiirehti Joju herrasmiehen luo, sanoen: – Ostakaa sanomalehtiä!
Herra vilkaisi lehtiin, vaan aikoi mennä edemmäksi, mutta Joju juoksi pari askelta perässä ja sanoi: – Ostakaa nyt, että saan hyvän onnen, kun ensikerran olen myymässä.
– Annappas nyt sitte tänne lehti. Mistä tiedät, että saat hyvän onnen?
– No onhan siinä jo aluksi onnea, kun yhdenkin lehden olen saanut myytyä, – vastasi Joju ja riensi toverinsa jälkeen.
– Paras, että menemme eri haaralle, – sanoi Korpi.
– Mennään vain, ja huomenna tapaamme toisemme taas.
Joju lähti nyt kulkemaan ja kiertelemään kaupunkia pitkin. Hän kävi vain välillä kotona syömässä, ja meni jälleen ulos. Illalla kotia palattuaan ei hänellä ollut muuta kuin yksi ainoa lehti myymättä. Poika olikin niin väsyksissä, ettei joutunut rahojaan laskemaan, vaan pyysi vähän ruokaa, ja meni syötyänsä olkivuoteelleen kammarin-nurkkaan maata.
Entisen muona-Matin huone oli jotenkin iso, mutta hyvin rappeutunut, ja siellä oli moni muukin, kuin Matin perheen jäsenet, saanut yösijansa. Siellä oikoili pitkän pöydän alla ja nurkissa kaikenmoisia kulkijoita. Huoneen perällä oli verholla erotettu osa Jojun vanhempia varten, ja sen lähimmässä nurkassa oli pojan vuode.