– Olen minä, Helsinkiläinen olen.
– Ja olet nähnyt vain nuot suuret tuvat täällä. Minä olen muitakin kaupunkia nähnyt.
– Semmoisia pieniä, mitä ne ovat? Kyliä vain Helsingin rinnalla.
– Niin, mutta minä olen nähnyt sellaisia paikkoja maalla, ettet sinä täällä Helsingissä olekkaan semmoisia nähnyt. Kun Suutarin Sakin kanssa kävimme marjojen kaupalla, kuljimme sellaista aukeata, että siihen näkyi kirkko ja mylly sekä kuusi kylää. Mutta mitäpä täällä näkee, seiniä vain.
– Ohoh, on täällä näkötorni ja palotornikin, ja kun sinne kiipeää...
– Kuules, sinne meidän täytyy kiivetä. Lähdetään nyt heti.
– Ei maar, esplanaadiin meidän täytyy rientää lehtiämme myymään.
– Ja niin helk... Uih, tuhmasti aioin taas sanoa.
– Mikä nyt tuli?
– Tuommoinen kiroomisen tapainen sana oli juuri tulemaisillaan suustani, enkä ole pitkiin aikoihin sellaista sanonut, enkä taas enään sanokkaan, se on varma.