– Olitko vallaton siellä koulussa?
– Sanoivat minun olleen.
– Eikö sinua vielä haluttaisi koulua käydä?
– Haluttaisi kyllä taas, – sanoi Joju, jonka mieleen samassa johtui pieni Solmia ja hänen vieraansa. – Mutta ei ole minulla edes sellaisia vaatteita, että saattaisin mennä kouluun, enkä voisi kirjojakaan saada.
Herra näytti tuumaavalta, tuuppasi kalossin kärjellään muutamia kiviä, joita sattui olemaan kadulla, ja lähti sitte jälleen kulkemaan eteenpäin. Joju katseli hänen jälkeensä vähän aikaa, mutta pian hän unhotti herran, sillä nyt hänen huomionsa kiintyi harmaaseen kissaan, joka koiran edellä juoksi kadun poikki.
– Huts kii'! huts kii'! – huudahti Joju, mutta kun kissa kivijalassa olevasta ilmaluukusta pääsi pakoon huoneitten alle, ja koira aikoi mennä samaa tietä, silloin Joju juoksi luukun eteen koiraa estämään ja ajoi sen pois. Hän läksi sitten jälleen jatkamaan kulkuansa.
Pilvet ajelehtivat taivaalla ja rupesivat vähitellen katoamaan. Sade taukosi ja aurinko pisti esiin. Kävelijöitäkin alkoi pian liikkua taajoissa joukoissa, ja Joju riensi kaikkialle, missä vain ihmisparvia liikkeellä näki.
Näin oli hän kulkenut koko pitkän päivän ja saanut kokoon viisi markkaa, kun illalla väsyneenä palasi kotia. Hän koputti ovelle, ja äiti tuli aukaisemaan, sanoen: – Vieläpä sinäkin, krapa, ulkona olet.
– Olen nyt vihdoin jo sisälläkin. Vaikka aamupäivällä oli paha ilma, niin iltapäivällä, kun selkeni, oli kovasti ihmisiä liikkeellä ja lehteni menivät kaupaksi oikein aika kyytiä. Olen tänään myynyt jokaisen kappaleen, ja se ei juuri usein tapahdu.
– Tuolla pöydällä on sinulla puuroa, mene nyt syömään, – sanoi äiti.