Joju meni ja rupesi hyvällä ruokahalulla pistelemään puuroa suuhunsa.
Eräs ovensuun puolessa pöydän alla täysissä vaatteissa loikoileva mies käänteli itseään ja tirkisteli kiiluvin silmin Jojua.
Matti nukkui jo, ja Miinakin meni levolle. Pojan kotiintulo oli hänen maatapanoansa keskeyttänyt.
Kun Joju oli syönyt, aikoi hänkin panna levolle. Takin hän jo oli riisunut ja viskannut rahille, mutta sitten hän pöydältä otti lampun ja asetti sen lattialle sekä istui vuoteellensa ja rupesi rahojansa laskemaan.
Pöydän alla oikoilevan miehen silmät kiiluivat saaliinhimoisesti, mutta muuten hän ei liikahtanutkaan.
Joju laski rahojansa ja sanoi sitten itsekseen:
– Viisi markkaa. Aivan täsmälleen niin paljo, kuin luulin olevankin.
Hän pisti kukkaronsa takintaskuunsa, sammutti lampusta valkean ja viskautui vuoteellensa. Ei pitkää aikaa kulunutkaan, ennenkuin hän jo oli nukkunut.
Hetken tuo lattialla loikoileva mies kuunteli Jojun tasaista hengitystä, vaan sitten hän hiljaa ryömi Jojun vuoteen lähellä olevan rahin luo, otti pojan takin käsiinsä ja sieppasi sen taskusta kukkaron. Mutta kun hän sitten saalineen aikoi hiipiä pois, sattui hänen jalkansa lattialla olevaan lamppuun, joka kalisten kaatui rikki. Mies pötki ulos ovesta, niin pian kuin suinkin ennätti saada salvat auki, ja riensi pois yön pimeyteen.
Kalinasta heräsi Joju, ja hänen vanhempansa myöskin.