– Olen rehtori Mellilän kasvattipoika.
– Tosiaankin! Onpa sinua onni potkaissut.
– Niin kai on, – vastasi Joju huoaten.
– Tästä portista minun täytyy mennä. Hyvästi, Veitikka.
Joju jäi kadulle. Hän oli nyt aivan lähellä Albertinkatua, missä hänen vanhempansa asuivat, ja oi, kuinka hän halasi mennä tuohon huonoon kotiinsa. Hänellä olisi ollut niin paljo kerrottavaa, ja hän olisi ennen kaikkea tahtonut edes nähdä vanhempiansa. Isähän aina oli ollut hänelle hyvä, ja äiti oli antanut niin monta kertaa lämmintä ruokaa, kun hän viluissaan ja nälissään oli tullut kotia. Olihan äiti paljon kurittanut ja torunut, mutta hyvä hän sentään oli. Tuossa se oli portti ... tuostahan nyt olisi sopinut mennä sisälle... Mikäpä häntä esti, menisi vain... Mutta olihan rehtori kieltänyt... Mistäpä rehtori sen tietäisi?... Kumma, nyt oli ikään kuin Sakki olisi hänen korvaansa kuiskannut: "mitä Joju tietää olevan väärin, sitä hän ei milloinkaan tee", ja vielä hän näki edessään pikku Solmian valkokiharaisen pään ja kuuli hänen punahuultensa lausuvan: "kyllä minä luulen, että sinä olet kelpo poika" ... ja Joju poistui vanhempiensa portilta ja meni kiireesti kotia.
Hän rupesi lukemaan läksyjänsä, mutta vähän päästä hän vain mietti. Iltapäivällä, kun hän palasi rehtorin kammarista oppitunniltaan ja jälleen istui omassa kammiossaan, ei hän ensinkään ottanut valkeata, vaan istui pöytänsä ääreen ja katseli ulos kaasujen valaisemalle kadulle. Vähän aikaa katseltuaan hän rupesi katkerasti itkemään. Silloin aukeni ovi, ja rehtori astui sisälle.
– Joju, mikä sinua vaivaa? Olen huomannut, että olet ollut alakuloinen jonkun ajan. Puhu suoraan, kuten olisin isäsi, taikka ... kuten paras ystäväsi. Ole aina suora, älä pelkää puhua kaikkea, mikä sinua raskauttaa.
– Setä hyvä, pankaa minä pois ja ottakaa suutarin Sakki! Hän toivoi aina, että hän joskus pääsisi kouluun, ja hän on kovin hyvä poika, paljon parempi kuin minä. En minä voi olla täällä.
– No miksi et? Mitä tuo tuommoinen on? Eikö sinun ole ollut täällä hyvä olla, häh? Onko kukaan tehnyt sinulle pahaa?
– Ei, mutta tuntuu ikään kuin raskaat kahleet olisivat päälläni.