– Noh, mastoonko jälleen? – kysyi eräs merimies.
– Tottakai, – vastasi Joju, sylkäsi käteensä ja kapusi oravan tapaan mastoon ja sieltä laivaköysiä myöten toiseen mastoon ja sitte alas jälleen.
– Poika todellakin tekee nuot temput kuten paras merimies. Ei sinua maalla tarvita, tule pois merelle vain, – sanoi eräs merimies.
– Minun täytyy käydä koulua, – vastasi Joju.
– Joju, tule pois jo, – huusi rehtori, ja Joju tuli käskyä totellen, mutta hänen kasvonsa hehkuivat ja silmät loistivat, kun hän kertoi, miten hauskaa oli kiivetä.
– Joju kyllä halukkaammin menisi merelle kuin kävisi koulua, – sanoi Sakki.
– Niin menisinkin, kun setä vain laskisi.
– Poika parka, ei siellä niin hauskaa olisi, kuin nyt luulet. Siellä kovat myrskyt pauhaavat, joten aallot pian tuollaisen tottumattoman laivan kannelta viruttaisivat pois. Ajatteleppas vain, kun laiva keinuu kuin pieni lastu tuolla suurella valtamerellä, missä ei näy muuta kuin taivas ja vesi.
– Ei lastullakaan ole mitään hätää, ei se mene pohjaan eikä kaadu.
– Niin, mutta laivoja joutuu joka vuosi haaksirikkoon.