Sitten Joju aikoi mennä vanhempiansa katsomaan, mutta rehtori selitti, että vanhemmat olivat maalla. Joju kävi vakaaksi ja sanoi:
– Ettekö vain salaa minulta jotakin?... Elävätkö he?
– Kyllä he elävät ja ovat terveinä, mutta asian laita on se, että he ovat muuttaneet Marjaniemeen, joka nyt on minun taloni, – sanoi rehtori. – Tämän uutisen tahdoin sinulle säästää siksi, kuin kotiin palaisit.
– No sepä ihmeen hauskaa! Emmekö lähde sinne kaikin kesää viettämään?
– Kyllä. Siellä on jo aivan valmista meidän vastaan-otoksemme, – virkkoi Eriika, – ja täällä myöskin on kaikki asetettu kuntoon, niin että olemme valmiit lähtemään. Sinua vain on odotettu.
– Me tulemme siis olemaan aivan pappilan naapuruudessa. Solmia on kaiketi jo päässyt koulusta?
– On niin.
– Onko hän kasvanut?
– On, hän on pitkä, solakka tyttö, tuskin tuntisit enään, – sanoi Sakki.
– Oohoh, kyllä vain tunnen, vaikka tytöt muuttuvatkin kovin pian. Kun minä lähdin, oli hän neljäntoistavuotias tyttö, ja nyt hän jo on täyttänyt seitsemäntoista, on siis jo nuori neito. Täti, koska lähdemme maalle?