"Mutta kumpika?"
"Kyllä se nähdään."
"Martta, mennäänpä nyt torille."
Miina ja Martta menivät ja sillä aikaa sotilaaksi aikovatkin läksivät pois.
Miinan ei kauan tarvinnut torilla olla, sillä hänen tavaransa meni hyvin kaupaksi. Hän riensi korttieriinsa taas. Martta olikin jo ennen sinne mennyt.
"Pianpa torilta pääsit", sanoi Haalmanska, kun Miina palasi.
"Pian kyllä. Ruusunperi vei lampaat oitis ja eräs nihdin vaimo rukiit.
Nyt pääsen lähtemään hyvään aikaan."
"Olet kotona jo silloin, kun minä palveluspaikkaani lähden", sanoi Martta, ja näytti tavallista vakaisemmalta. "Sinun ei tarvitse kodostasi mennä, vaan omasta tahdostanihan minäkin lähdin, ei minua kukaan ole pakottanut."
"Niinpä sitä ihmislasten täytyy lähteä sinne tänne maailmaan", huokasi
Haalmanska, "kukapa tietää, mihinkä Miinakin vielä joutuu."
"Kyllä Miina Kontion Kallun kanssa kotikuusen juurelle asumaan jää", sanoi Martta, jonka suu jo taas hymyili.