"Onko Miina kihloissa? Sitä jo kerran tässä aijoin kysyä, mutta siinä tulikin muuta väliin, ett'en muistanut."
"On kyllä, kihloissa ja kahleissa."
"Ei minusta kihlat kahleilta tunnu. Mutta tässä vain puhun, enkä muista syksypäivän lyhyyttä; kyllä minun jo täytyy lähteä, että kotia joudun."
Miina pisti kättä sisarelleen sekä kaikille huoneessa olemille, eikä siinä sen pitempiä puheita pidetty. Vähän Martan silmät kävivät kosteiksi, kun hän äidillensä ja Maalulle terveiset lähetti. Kailuakin vielä kerran täytyi silittää ja sitten hän hetkisen katseli portilla, kunnes Miina ja Kailu eräässä kadun kulmassa joutuivat näkyvistä.
Hiljakseen Martta palasi takaisin tätinsä huoneeseen ja istui ääneti tuolille.
"Älä yhtään ikävöitse", sanoi Haalmanska, "kerranko kodista lähdetään."
Severi otti soittotorvensa seinästä ja soitti vähän aikaa, vaan sanoi sitte: "Saa nähdä, joudunko soittamaan enään, kun palvelukseen menen — pyhinä kuitenkin ja illoin ehkä."
"Niin, eihän muulloin, ei röökinät soittajaa tarvitse", tokasi
Haalmanska. "Kun nyt isäkin ennättäisi kotia tulla, ennenkuin lähdet."
"Missä setä on?" kysyi Martta.
"Hän on tuolla, tuolla noin Lönnin talossa timpermannin työssä."