Hilja oli nyt yksin. Hänen sydämmessään tuntui tyhjyys ja ikävyys. Hän kulki laattian poikki, katsahtaen samassa sivulle päin, ja näki peilissä kuvansa; silloin seisahtui hän, sanoen itseksensä: "Oh, tuota turhamaista naista! Eipä Paavokaan sinua rakasta; jos hän sen tekisi, olisi hän rakkautensa varmaankin nyt ilmoittanut, kun hän pois läksi, —- ystävänänsä hän vain minua pitää; noh, samati olkoon hän vain ystävä minulle! Kuinka saattaisi Paavo minusta mitään pitää — olenko minä kalliin Suomen vaatimatoin hempeä neito? En, en. Pois nuot turhat koristukset!" — Hilja meni ja riisui kiiruusti pois kalliit vaatteensa, puki sitte itsensä valkoisiin hohto-vaatteisin ja oli nyt valmis lähtemään. Ensin meni hän toki kenraalinnaa katsomaan sekä sanomaan Paavon jäähyväisiä.
Mieli-hyvällä kenraalinna katseli Hiljaa ja toivotti hänelle hupaista iltaa. Hilja sanoi hyvästi ja läksi pois.
Hänen sydämmessään vallitsi nyt hänen hyvät hengettärensä, mutta maailman kosken tohinassa tämmöiset pian poijes karkoitetaan. —
Hilja tuli nyt Anna K:n loistavaan kotiin, jossa jo tanssittiin par'aikaa. Hän riisui päällys-vaatteet yltänsä ja kuuli tätä tehdessään eteis-huoneen vierisestä kamarista, miten eräs neito sanoi Anna K:lle: "Oletko huomannut, kuinka paroni on ollut vakainen tänä päivänä? Onkohan kumminkin totta, mitä puhutaan, että hän on rakastunut Hiljaan? Hän on monelta kysynyt, tietävätkö, miksi ei Hilja täällä ole".
"Paroni? Hän on kohtelias kaikille, vaan älä luulekkaan, että hän piparkakun-leipojan tyttärestä huolii. Kyllä paroni saa muitakin — Hilja on koko nätti tyttö, mutta" — enempää ei Hilja kuullut, sillä häntä inhoitti olla kuunteliana, jonka vuoksi hän kiiruusti otti päällys-vaatteet yltänsä ja läksi sitte tanssi-saliin. Kenenkään huomaamatta ei Hilja kuitenkaan saattanut saliin hiipiä, ei, pian kaikki tämän kaunottaren huomasivat.
Soreana, loistavana meni paroni laattian poikki Hiljan luokse ja pyysi häntä kanssaan katrilliin.
Nyt tuli Anna myöskin saliin, ja Hilja meni häntä tervehtimään. Anna tuli hymy-huulin häntä vastaan ja sanoi olevansa kovin iloisena siitä, että Hilja toki vihdoin tuli.
Katrillia aljettiin, ja paroni vei Hiljan tanssiin, kysyen: "Miksi näin myöhään tulitte? Me olemme kaikin teitä kaivanneet".
"Minun entinen opettajani oli minua hyvästi jättämässä, ja sepä minua viivytti", vastasi Hilja. "Hän lähtee huomenna ulko-maille".
"Ah Paavo, tuo suomi-kiihkoinen ylen-intoinen kirja-toukka" —