"Että suomalainen myös on suomen mielinen, siinä ei ole mitään moitittavaa, vaan jos toisin olisi, sitä vasta sopisi moittia".
"Ahaa, oppilas on oppia ottanut", ajatteli paroni, "noh annetaanpa myötä-tuulen puhaltaa" — ja nyt vastasi hän Hiljalle: "Sepä juuri on minunkin ajatukseni; ei Paavossa ole moitittavaa, enkä tiedä kuinka sanani kuuluvat, mutta minäpä aina olen häntä pitänyt suuressa arvossa juuri sen vuoksi, että hänen sydämmessänsä asuu palava isänmaan-rakkaus; tämä asia on meitä juuri toisiemme kanssa tutuksi tehnyt, mutta vähän ylen-intoinen hän on ja aina kirjoissaan kiini ikään kuin toukka, vaan tämä on kaikki kiitettävää, sillä kyllä tuo liiallinen intoisuus vielä jähtyy, ja ellei sitä edes jollakulla olisi, eipä eteenpäin jouduttaisikkaan".
Näin koetti paroni Hiljan mielen mukaan puhua ja onnistuikin. Kun tanssi oli loppunut, istui paroni vielä juttelemaan Hiljan kanssa, ja ensi kerran koetti nyt Hilja puheellansa paronia huvittaa, siltä hän näki, että Annan silmät heitä seurasivat, ja Hiljan mieleen muistui se hetki, jona hän pienenä tyttösenä kouluun tuli, ja jolloin Anna häntä halveksien kohteli; hän muisti ne sanat, jotka hän nykyään oli sattumalta kuullut Annan lausuvan ja ajatteli: "Entä jos leipojan tyttö toki paronin voittaa".
Kauan ei Hilja toki yksin saanut paronin kanssa jutella, sillä Anna lähestyi heitä; hänellä oli nyt paljo yhtä ja toista sanottavaa Hiljalle, ja samassa sai hän paroninkin kanssa puhella alkuun, vaan silloin jätti heidät Hilja ja meni juttelemaan muutamien neitosten kanssa, jotka eivät olleet ylhäisempää säätyä, mutta jotka muuten olivat suloiset jo sivistyneet. Vähän aikaa oli hän näitten kanssa puhunut, kuu Anna, jonka paroni juuri oli yksin jättänyt, tuli Hiljan luokse ja vei hänen muista vähän erilleen, sanoen:
"Tule, ystäväni, tuonne yli-puolelle salia, siellähän istuu kaikki vapaa-sukuiset, ja niiden joukkoon minä sinunkin luen, koska olet kenraalinnan kasvatti; ja ystäväni! kun vapaa-sukuisten parissa olet, silloin sinua suuremmassa arvossa pidetään".
"Minun arvoni seuraa minua, kuhunka menen ja kussa olen. Minä en tahdo teidän siipeinne varjoa enkä tarvitse teiltä loistoa itselleni lainata".
"Ohoh, sinun sanoistasi saattaisi luulla, että olisi yhden tekevä, vaikka mimmoisten ihmisten seurassa olisit".
"Niinpä onkin, sillä varmaan ei teidän paremmin kuin meidänkään seuraan oteta mitään epäkunniallista ihmistä", vastasi Hilja.
"Ei suinkaan. Kuinka se olisi mahdollista?" sanoi Anna.
"Niin minäkin luulen", virkkoi Hilja, "ett'ei se mahdollista olisi, ja kun vain kunniallisten ja sivistyneitten ihmisten seurassa olen, on se mielestäni yhden tekevä, ovatko he vapaa-sukuisia vai ei".