"Herman hyvä! minä tiedän, että Hiljalla on hyvä turva, kun sinä olet hänen turvanansa. Sinulla on tavaraa kyllä, mutta minä olen toki jo aikaa päiviä tehnyt testamenttini ja olen teille määrännyt kaikki omaisuuteni. Sen olettekin ansainneet, sillä Hilja on aina tehnyt minulle ilon, enkä ketään niin halusta olisi vävykseni ottanut kuin sinun. Sinä aikana, jona likisemmässä tuttavuudessa olemme olleet, olet sinä aina osoittanut minulle nöyryyttä ja kohteliaisuutta; kiitos sinulle siitä!"
Paroni pyhkieli kyyneleitä, joita hän pusersi silmiinsä. Tohtorilta, joka myöskin istui huoneessa, kysyi hän:
"Mitä tästä kivusta luulette?"
Tohtori ei puhunut mitään, hän ravisti vain päätään.
Kun yö tuli, valvoivat sekä paroni että Hilja, mutta päivän koittaessa oli kenraalinna nukkunut pois maailman sekä todellisista että petollisista ystävistä.
Kovan murheen tuotti tämä kenraalinnan kuolema Hiljalle, mutta sepä oli toki onni, että vanha täti nyt oli hänen luonansa, sillä täti toimitti peijaiset ja kaikki, mitä Hiljan toimitettavana olisi ollut, niin että Hilja parka toki pääsi niistä murheista; Hän tunsikin aina suuren lohdutuksen siitä, että täti oli hänen luonaan, jonka vuoksi hän, kun peijaiset olivat ohitse ja kaikki perintö-asiat selvällä kannalla, sanoi paronille: "Se on toki onni, että täti nyt on meillä".
"Hm, niin, minun mielestäni toki olisi sopivampaa, että joku vieras olisi talouttamme hoitamassa, sillä — kun hän on sinun tätisi, muistuttaa se aina — — aina —, että sinä olet — että ei kenraalinna ollut sinun äitisi".
"Herman! mitäs sanot! Senhän kyllä kaikki tietää — enkä tahtoisikkaan sitä salata. Minulla on kunniallinen ja rehellinen äiti, joka on yhtä hyvä, kuin joku toinenkin, mutta Herman! saatatko sinä halveksia äitiäni sen vuoksi, että hän on köyhä? Ei, ei, se ei ole mahdollista!"
"Nyt joudun pahaan pulaan", ajatteli paroni, "mutta minä keksin keinon" — ja kääntyen Hiljaan lausui hän suloisimmalla hymyllänsä: "Oma Hiljaseni! Kenraalinna oli minulle niin rakas, että aina tahtoisin muistella häntä sinun äitinäsi, eikä tämä olekkaan ihmettä, sillä hänpä minulle kasvatti suloisen vaimoni, mutta jos tahdot, että tätisi täällä olisi, menen itse häntä pyytämään jäämään meille".
"Kiitos Herman", sanoi Hilja iloisesti, ja paroni meni tädin tykö, jolle hän lausui: