Illalla paroni taas läksi kaupunkiin, ja hänen lähdettyänsä tuli vanha täti Hiljan tykö sanoen: "Hilja parka! sinä et onnellinen ole".
"Täti! mitä kylvää, sitä niittää. Ylpeys on minua tähän tilaan saattanut, sen nyt hyvin tunnen, enkä tahdo valittaa, vaan koetan niin paljon kuin mahdollista on, elämäni nykyiseen tilaan tyytyä".
Hilja luki illalla rukouksensa tädin huoneessa ja meni, sanottuansa sydämmelliset yö-hyväiset, kamariinsa. Aamulla, kun täti heräsi, toi palvelus-tyttö hänelle vähäisen kirjeen Hiljalta. Täti aukaisi kirjeen ja luki:
"Oma tätini! Minun sydämmeni vaatii, että menen äitini tykö. Kun kirjeen saatte, olen jo kaukana. Kamarini pöydällä on miehelleni kirje, jota pyydän teitä hänelle viemään. Kysykää häneltä, mihinkä hänen mielestään olisi paras sanoa minun lähteneeni; tätä pyytää teidän murheellinen Hilja".
Täti puki kiiruusti vaatteet yllensä ja käski asettaa itsellensä hevosen, sillä hänen täytyi lähteä kaupunkiin. Pian hevonen olikin valjaissa. Täti otti Hiljan kirjeen paronille mukaansa ja läksi Helsinkiin.
Paronilla oli ollut vieraita, joidenka kanssa hän koko yön oli korttia lyönyt, ja vasta muutaman tunnin oli hän nukkunut, kun kuuli oveensa koputettavan.
"Kuka siellä?" kysyi patoni.
"Vanha täti", vastasi täti. "Minulla on tärkeätä asiaa puhuttavana".
"Tulkaa sisälle", sanoi paroni, vaan mumisi toki itseksensä: "pitäisipä hänen ymmärtävän, ett'ei minua sovi unestani herättää. Mitäpä asiaa hänellä nyt ollee? — Arvattavasti ei juuri mitään, joka arvosta olisi".
Täti tuli sisälle, antoi paronille Hiljan kirjeen ja puhui sitte, että Hilja yöllä oli lähtenyt Naantaliin; muuta hän ei joutunut sanomaan, ennenkuin paroni kiljasi: