"Jos näin on asian laita, niin kyllä Tiina vanha vaiti saattaa olla", vastasi Tiina.
Hilja riensi nyt äitinsä luo, joka makasi levottomassa unessa; hän näki kivusta riutuneen äitinsä ja vaipui itkein polvillensa hänen vuoteensa ääreen. Samassa leski huudahti:
"Minun Hiljani! auttakaa, auttakaa! kärme pistää häntä sydämmeen — juuri sydämmeen sen myrkky-hammas puree. Voi, kun en pääse apuun!"
Sairas aukasi silmänsä ja tirkisteli huoneessa olevia; hän aikoi nousta istualle, vaan voimat puuttuivat, ja hän vaipui takaisin vuoteellensa. Hilja laski kätensä sairaan otsalle, lausuen:
"Äiti! rakas äitini! Tässä on sinun Hiljasi; tunnetko minua vielä?"
"Hilja! oi kiitos Jumalani, joka annoit minun vielä tämänkin lapseni nähdä! Jumala siunatkoon sinun ylhäistä ja hyvää miestäsi, joka antoi sinun tulla köyhää äitiäsi katsomaan, ja Jumala häntä siitä palkitkoon. Oi! oikeinpa olen iloinen siitä, että sinun tässä nyt vaaratta näen. Hyi tuota kamalaa untani! minä näin mielestäni, että kärme sinun sydäntäsi myrkytti". —
"Äiti, sinun lapsesi on ollut vaarassa; ylpeyden ja turhuuden myrkky oli sydämmeeni jo tunkenut, mutta silloin muistui mieleeni äitini, tuo hyvä, köyhä äitini, joka hyvästi jättäissäni sanoi:"
"'Älä ikänä sellaista iloa hae, jossa Jumala unohtuu'. Minä kuulin nämä sanat korvissani, mutta unohdin net taas, vaan tavan takaa kuulin tämän kuiskeen, ja sydämmeni kävi levottomaksi. Oli minulla vielä toinenkin, joka minua neuvoi — hän, joka tuli minun opettajakseni toisessa kodossani. Nyt vihdoinkin on toki sydämmeni saanut levon. Älä enään, äiti, pelkää, että vaaraan tulen; minä tiedän, kusta avun löydän, mutta minun on kovia täytynyt kokea, ja vaivanen hän, joka niin tekee kuin minä".
Leski laski laihat käsivartensa Hiljan kaulan ympäri, lausuen: "Lapseni, sinä et onnellinen ole; purkaa sydämmesi murhe äitisi helmaan, sillä jo piankin tämä saattaisi olla myöhäistä. Sydämmeni sykkii vielä, mutta kohta se jo kukatiesi on kylmänä".
Hilja puhui sydämmensä murheet äitillensä ja tunsi suuren huojennuksen.